HEINÄKUU
ELOKUU
SYYSKUU
LOKAKUU
MARRASKUU
JOULUKUU

Taiteilija Lena Kuivisto Yllin kyllin näyttelyssä

TAMMIKUU 2024

Lena Kuivisto

Teen taidetta, koska minulla on sisäinen tarve luoda. Tällä hetkellä työstän minulle uutta teemaa, joka käsittelee elämän ja kuoleman kiertokulkua abstraktein maalauksin, piirustuksin ja installaation avulla. Projektini juontaa juurensa henkilökohtaisesta kokemuksesta, kun olin äskettäin äitini tukena hänen kuolinhetkellään. Kokemus on herättänyt minut pohtimaan syntymän ja kuoleman suhdetta, ja sitä kuinka ne muistuttavat toisiaan.

Tyylini on muuttunut suhteellisen äskettäin. Siirryin abstrakteihin maalauksiin pari vuotta sitten, sitä ennen maalasin pienikokoisia esittäviä akvarelleja ihmisistä, etenkin lapsestani ja perheestäni. Abstraktit maalaukseni jatkavat nykyisen taiteellisen tuotantoni linjaa. Tyylissäni korostuvat ekspressiivisyys ja lievä karkeus, mutta värimaailma on heleä ja viestii kesäistä tunnelmaa. Värit ja paksut maalikerrokset ovat keskeisenä elementtinä maalauksissani. Nämä paksut maalikerrokset, joita kutsun ”klönteiksi”, ovat kuin abstrakteja tulkintoja ”kuolleista ja elävistä” leikkokukista. Samalla maalaamattomat alueet ovat olennainen osa maalauksiani.

Runoilija Jack Gilbertin ajatus kuvastaa hyvin tapaani työskennellä: “Meidän täytyy uskaltaa iloita. Meidän täytyy itsepintaisesti hyväksyä oma ilomme keskellä maailman säälimätöntä tulista pätsiä.”
Taide on osa minua, se on myös samalla minulle mieluisa työ. Taiteen tekeminen antaa minulle sisäisen elävän maailman. Työskentelen yksin työhuoneessani Taiteen talon neljännessä kerroksessa. Minulle on tärkeää työskennellä omassa rytmissäni, joka vaihtelee. Välillä se on nopea ja välillä joudun odottamaan seuraavaa vaihetta. Koen taidealalla haastavaksi tarpeeni tehdä työtä omassa rytmissäni. En halua pakolla pakottaa teosten syntymistä.

Taiteilijat, joiden teoksia ihailen tai joiden teokset puhuttelevat minua

Huomaan, että ihailemani kohteet vaihtelevat. Tässä muutama nykyinen suosikki taiteilijani: Cy Twombly ja Roy Aurinko sekä turkulaisista taiteilijoista Elina Ruohonen ja Kati Immonen.

Beibi
Kaikki se valo, jota emme näe

Tulevat näyttelyt

Teokseni on nyt esillä yhteisnäyttelyssä Sattuman vaara Voipaalan taidekeskuksessa. Tammikuun lopussa minulla on oma pieni näyttely galleria Räyhässä, osoitteessa Rauhankatu 10 Turussa. Tervetuloa katsomaan näyttelyä! Lisäksi teokseni on esillä maaliskuussa yhteisnäyttelyssä Galleria HAAssa Helsingissä sekä elokuussa yhteisnäyttelyssä Yllinkyllin 3 Taiteen talolla.

Terveiset ostajalle

Minulle on tärkeää, että teos löytää kodin ja minusta tuntuu hyvältä, että joku arvostaa tekemääni työtä.

palaa sivun alkuun

HELMIKUU 2024

Maarit Nissilä

Maarit Nissilä on kuvanveistäjä: kolmiulotteisuus ja käsin tekeminen ovat siis aina olleet hänelle luontevin tapa ilmaista itseään. Hän työskentelee usein sarjallisesti; teemasta poikii uusia ideoita. Hän on tutkinut tuotannossaan naiseutta, parisuhdetta, äitiyttä, perhettä, arkkitehtuurisia teemoja, luontoaiheita ja mielikuvituksellisia, jopa surrealistisia ideoita. ”Tekemiseni lähtökohtana on aina omakohtainen ja merkityksellinen kokemus, tunne, että tämän olen itse elänyt. Ilman henkilökohtaista tunnetta tekeminen jää ulkokohtaiseksi ja muodolliseksi.”

Maarit Nissilä
Matkan varrelta 1985

Taiteellinen työ on Nissilän tapa hahmottaa ja pohdiskella omaa elämäänsä, sosiaalisia suhteita ja elämää laajemminkin. Yleensä hänen työskentelynsä tähtää näyttelykokonaisuuteen. ”Näyttelytilaan on hauskaa sommitella veistoksista tarinaa ja rinnastuksia ja nähdä ne uudessa tilassa. Vuosien työstä syntyy kokonaisuus, jonka jälkeen voin hengähtää ja aloittaa uuden tekemisen. Aiheet toki ovat muuttuneet vuosien aikana, mutta tavoitteena on puhdasmuotoinen, ryhdikäs ja kaikilta suunnilta toimiva veistos.”

Veistos on Nissilälle haaste; löytää idealle – ajatukselle, tunteelle – kolmiulotteinen, puhdas muoto, jossa toteutuvat alkuperäinen elämys, mutta myös veistoksellinen näkemys sekä materiaalin mahdollisuudet ja vaatimukset. Hän hakee teokselle lopputulosta, jossa nämä kolme elementtiä, aihe, muoto ja materiaali, toimivat tasapainoisesti ja ehyesti. ”Vaativinta on löytää kolmiulotteinen muoto abstraktille ajatukselle. En luonnostele aihetta piirtämällä, vaan ikään kuin näen käsilläni.”

Käsillä tekemistä

Nissilän työtapa on perinteinen: hän muovailee, muovailee ja muovailee, kunnes löytää savesta idealleen lopullisen muodon. Veistoksellinen toimivuus on hänelle tärkeää: nähdä miten teos kasvaa ja miten muodot liittyvät johdonmukaisesti toisiinsa.

Koska hän työstää kaikki veistoksensa itse aina pronssivalua myöten, myös tekniset kysymykset ovat osa luomisprosessia. Hän hahmottaa teoksen lopulliseen materiaaliin, miettii valuun liittyviä ongelmia ja tekee ratkaisuja viimeistelystä ja patinoinnista.

”Pronssi materiaalina on minulle läheisin ja tärkein. Se toistaa käden jäljen tarkasti. Valamalla itse teokseni vahvistan omaa taiteellista näkemystäni – veistos on ikään kuin t.p.l´a. Pronssivalu ciré perdue-menetelmällä on monivaiheinen ja haastava. Se edellyttää minulta erityistä sitkeyttä, voimaa ja rohkeuttakin, mutta on myös palkitsevaa.”

Käsin tekeminen, materiaalin tuntu ja kaikki työvaiheet hyvin tehtyinä ja osattuina tuottavat Nissilälle mielihyvää. Jo taidekoulussa hän tunnisti mieltymyksensä veistotaiteeseen. Veistoksen muoto, plastisuus, liike ja rytmi ovat hänelle työkaluja, siinä missä maalarille väri tai graafikolle viiva.

Loihu 2013
Muhkula

Elämä taiteilijana

”Taiteilijana eläminen on tietysti vaikeaa: toimeentulo on ennakoimatonta, oman työn lisäksi on tehtävä muita töitä. Työskentelyapurahat tekevät mahdolliseksi työskennellä kuvataiteilijana täysipäiväisesti mutta kuitenkin määräaikaisesti, kohdeapurahoilla toteutetaan näyttelyitä ja materiaalihankintoja. Mutta kilpailu on kovaa, tekijöitä on Suomessa paljon.”

Taiteilijan sosioekonomisen aseman parantamiseksi Nissilä on ollut mukana taiteilijoiden järjestötoiminnassa Turussa, mutta myös valtakunnallisissa järjestöissä. Nykyisin hän toimii aktiivisesti enää Jöötti ry:ssä. ”Silti on edelleen paljon työtä tehtävänä, jotta taiteilija voisi elää omalla työllään.”

Nissilä on aikaisemmin ollut ahkera näyttelyissä kävijä, nykyisin ei niinkään. Hän työskentelin 40 vuotta Turun taidemuseon museomestarina, joten hän on saanut tutustua taiteeseen erittäin laajasti, myös “kulisseissa”.

Varsinaisia esikuvia Nissilällä ei ole, taidehistoriasta ehkä Brancusi ja Moore. Mutta häntä ovat aina kiehtoneet vieraat kulttuurit ja niiden myötä vanhat esineet. Käyttöesineiden, aseiden, arkkitehtuurin rikkaat muodot antavat paljon, myös uusia veistoksellisia ideoita.

Tulevat näyttelyt

Maarit Nissilä on pitänyt Kauko Nissilän kanssa kolmattakymmentä yhteistä näyttelyä, Tammikuussa päättyi heidän näyttelynsä Matkan varrelta Littoisten kirkossa ja seuraava näyttely Merkityksiä – pronssista, paperista, rautalangasta on esillä Kirkkonummen kirjastotalo Fyyrissä helmikuussa 2024.

Terveiset ostajalle

”Olen kokenut, että veistokseen suhtaudutaan hieman vierastaen: ajatellaan, että patsasta on vaikea sijoittaa kotiin, että se vaatii jalustan tai erityistilan. Sen voi kuitenkin sijoittaa vaikka kirjahyllyyn, missä sitä voi käännellä ja ihmetellä sen moni-ilmeisyyttä. Joten ostajalle: uteliaisuutta ja kokeilunhalua!”

Lyhyt tarina taidelainaamosta löytyvästä teoksesta

”Kuten jo kerroin, työskentelytapani on sarjallisuus, josta syntyy narratiivisia kokonaisuuksia. Taidelainaamossa on nyt esillä “eläimellisiä” aiheita: tirpusia, ötököitä ja muita eläväisiä. Ne eivät siis ole naturalistisia eläintutkielmia, vaan leikillisiä veistoksia. Poikkeuksena joukossa on oikea linnunpesä pronssiin valettuna, ikään kuin kunnianosoituksena lintujen pesänrakennustaidoille.”

Suu auki

palaa sivun alkuun

Taiteilija Helena Ruusulaakso-Norima
Ruusulaakso-Norima 31. Avaruuspölyä, 2023 100×130 cm

MAALISKUU 2024

Helena Ruusulaakso-Norima

Sisäistä paloa ja avaruuspölyä

Helena Ruusulaakso-Norimalle taiteen tekeminen on sisäisen pakon sanelemaa.

“En tarkalleen tiedä miksi niin tapahtuu, mutta en saa rauhaa ajatuksilleni ellen toteuta niitä,” taiteilija sanoo. Joskus hän käsittelee abstraktissa teoksissaan jotain ajatusta äskettäin tapahtuneesta ja päätyy jollain tavoin ilmaisemaan tuntemuksiaan, maalaten vertauskuvallisesti kankaalle värein ja muodoin.

Viime aikoina häntä on kiehtonut avaruuspöly: pienten avaruudessa leijailevien pölyhiukkasten kuvaaminen mielikuvituksen avulla, niiden suurentaminen kankaalle samalla miettien, miltä ne voisivatkaan näyttää tai minkä värisiä ne ovat.

Vaikeuksia ja vapautta

Kysyttäessä taiteilijanuransa alusta Ruusulaakso-Norima kertoo: “Tieni taiteilijana on ollut ohdakkeinen, koska synnyin köyhään perheeseen, enkä ymmärtänyt naida rikasta puolisoa. Markkinointi ja näyttelyt takkuavat, ym ammattiin liittyvä, koska kaikki ne ne vaativat rahaa.Tilausmuotokuvat toivat tuloja elämistä varten vuosikymmeniä, mutta oma luova kehitys puuttui.”

Taiteilija sanoo että toimeentulo taiteen alalla yleensäkin on haastavaa: rahan niukkuus estää pitämästä näyttelyitä “muuallakin kuin Instassa.” Viimeiset 25 vuotta hän on kuitenkin voinut vapautua uudenlaisen tuotannon kehittämiseen, ja hänen taiteensa tyylit ovat vaihdelleet vuosien saatossa.

Keveyttä

Helena Ruusulaakso-Norima työskentelee vuokratyöhuoneessa Turussa Linnankadulla. “Joskus työ syntyy nopeasti kuin itsestään, joskus se syntyy pidemmän työskentelyn ja miettimisen tuloksena. Taide on oikeastaan elämäntapa, joka vaatii toteutuakseen työskentelyä,” hän pohtii.

Taiteen tekeminen auttaa Helena Ruusulaakso-Norimaa unohtamaan kaikkea ahdistavaa, ajantaju katoaa hetkellisesti ja aikaa vaativat omat mielikuvat omissa ajatuksissa saavat aikaa toteutuakseen. “Pidän tärkeänä, että työni hengittävät, eivätkä luo raskasta painolastia katsojalle,” hän sanoo. “Maailmassa on muutenkin riittävästi raskaita ja synkkiä asioita.”

Kaikkiruokainen Taiteenystävä

Helena Ruusulaakso-Norima kertoo olevansa kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta ja saavansa suurta mielihyvää taiteen kokemisesta, kuvataiteessa esim. taidokkaasta ”kiiltokuvasta” abstraktiseen minimalismiin. “Tietysti ihailen vanhoja mestareita joihin harva yltää. Eikä tarvikkaan, koska ne työt ovat jo tehty,” hän heittää. “Nuoruuden suuri idolini oli Gallen Kallela. Nyt vanhempana abstrakti taide kiehtoo eniten.” Tällä hetkellä Ruusulaakso-Narima mainitsee ihailevansa suomalaisen Roy Auringon töitä, ja pitävänsä myös kovasti iloisista saksalaisista tekijöistä kuten Jurgen Pauderista ja Marika Thomsista sekä myös japanilaisesta Norin Monmasta.

30. Avaruuspölyä, 2023, 83×100 cm
Ruusulaakso-Norima 35. Avaruuspölyä, 2024 100×130 cm

HUHTIKUU 2024

Kristiina Niemenrinne

“Taivaanrannanmaalari”

Valokuvaus ja maalaaminen on kiinnostanut Kristiina Niemenrinnettä lapsesta saakka. “Vaikea selittää miksi teen taidetta, mutta jonkinlainen sisäinen pakko on varmaankin ajanut tähän”, Niemenrinne toteaa. Toisten taiteilijoiden teokset ja näyttelyvierailut ovat myös toimineet Niemenrinteen innoituksen lähteinä. Hän kokee, että voi inspiroitua melkein mistä tahansa: kivien pinnoista, höyryn muodostamista kuvioista saunan lasiovessa, patinoituneista metalleista ja omasta mielikuvitusmaailmastaan. “Minun on helpointa ilmaista itseäni, ajatuksiani ja tunteitani kuvataiteen kautta”, taiteilija kertoo.
Niemenrinne muistaa jo 8-vuotiaana alakoulussa kertoneensa opettajalle, että hän haluaa olla isona taiteilija. “Lapsuudesta muistan tyrmistyksen, kun isosisareni sai öljyvärit ja minä sakurat! Lainasin salaa öljyvärejä ja sain kovat huudot sisareltani. Taistelu öljyväreistä oli kovaa. Maalauspohjana käytin muistaakseni pahvia, myöhemmin pihistin lakanan josta tein maalauspohjia pohjustamalla ne valkoisella lateksilla”, Niemenrinne muistelee. Kotona ei varsinaisesti tuettu nuorta taiteilijanalkua, vaan Niemenrinnettä patistettiin oikeisiin töihin. Hänen vanhempi serkkunsa on kuvataiteilija ja Niemenrinne kertoo ihailleensa hänen töitään lapsuudesta saakka. “Varmasti silläkin on ollut osuutta kiinnostukseeni kuvataiteesta. Kaikki tätini tekivät ja osa serkuistanikin tekee taidetta”, Niemenrinne kertoo.

Niemenrinteen ensimmäisen oman kodin seinät olivat tyhjät, ja koska rahaa taiteen hankkimiseen ei ollut, hän päätti itse alkaa maalaamaan tauluja seinille. Hänen kotonaan vierailleet tuttavat kiinnostuivat hänen tauluistaan, ja niin hän sitten myi kotiseiniltään ensimmäiset teoksensa. Sen jälkeen seinät ammottivat jälleen tyhjillään, ja tauluja oli maalattava lisää.

“Tieni taiteilijana alkoi valmistuttuani Porin taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 1995. Taidekouluaikaa muistan haikeana, koulun alettua tuntui kuin olisi tullut kotiin. Olen siis kuvataiteilija ja sairaanhoitaja ja koko lailla taivaanrannanmaalari”, Niemenrinne kuvailee. Taidekouluopintojen aikana Niemenrinne kävi samanaikaisesti töissä, ja vapaa-aikaa ei juuri ollut. Taiteilija toteaa, että määrätietoisuus ja itsepintaisuus ovat johdattaneet hänet nykyiselle tielle. “Olen toiminut psykiatrisen sairaanhoitajan työssä saadakseni taloudellisen turvan elämälle ja mahdollistaakseni taiteilijan työtäni. Myös sairaanhoitajan työssäni sain toisinaan toteuttaa luovia projekteja. Olen sitä mieltä, että inspiraatio ei aina vain tule luokseni. Sitä varten on oltava avoin ja utelias”, Niemenrinne paljastaa.

Taiteilija Kristiina Niemenrinne
Birds, 2023, pigmenttivedos
Jungle, 2020, pigmenttivedos

Erilaiset tekniikat käytössä

Niemenrinteellä ei ole koskaan ollut yhtä aihetta jota hän olisi halunnut työstää, ja aiheet ovat vaihdelleet niin utuisista mielikuvitusmaisemista, kuin linnuistakin, mystisempiin hahmoihin. “Pääasia että teokseni ovat toden ja hämärän rajamailta. En ole varsinaisesti koskaan halunnut maalata mitään ns. esittävää, en ole myöskään kukka- enkä perinteinen maisemamaalari”, Niemenrinne pohtii. Hän toteaa teostensa esittävän aina jotain, mutta realismiin niitä ei taiteilijan mukaan voi verrata. “Minulta on monesti pyydetty täysin esittävää, näköistä maalausta, mutta se ei ole herättänyt kiinnostusta, toki voin tehdä oman versioni esittävästä”, Niemenrinne sanoo.
Viime vuosina Niemenrinne on kokeillut eri tekniikoita ja tutkinut eri ilmaisukeinoja, mutta hänen tyylinsä ei ole varsinaisesti muuttunut. Taidekouluvuosien jälkeen Niemenrinteen käyttämä tekniikka on kuitenkin laajentunut pelkästä maalamisesta pastellitöihin ja mustavalko- ja syanotypiatyyppisiin valokuviin. Nykyään hän tekee enenevissä määrin isohkoja pigmenttivedoksia ja kehystyttää ne. “Tekniikat kulkevat teoksissani sulassa sovussa rinnakkain, kerroksittain ja päällekkäin, pidän erilaisten tekniikoiden yhdistelemisestä ja kokeiluista”, taiteilija kuvailee.

Impulsiivinen tekijä

Kristiina Niemenrinne on tyytyväinen siihen, että hänellä on mahdollisuus työskennellä kotona ja siten säästää työhuonekulut. Toisten taiteilijoiden teokset toimivat hänelle monesti inspiraation lähteinä. Joskus teos toteutuu nopeasti ilman tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. “Maalaan aika nopeatempoisesti joten tekijänä voisin kutsua itseäni impulsiiviseksi. Kun saan idean, minun on mahdollisimman pian päästävä toteuttamaan se. Antiikin käsityksen mukaan luomisvimma iskee, kun daimon, muusan henki, ottaa ihmisen valtaansa. Ideoiden lähteenä voi toimia mikä tahansa todellisen ja kuvitellun maailman väliltä”, Niemenrinne kuvaa työskentelyään.

Niemenrinteen mielestä taiteen tekeminen liittyy luovuuteen, ihmisen kykyyn kokeilla ja yhdistellä asioita sekä oivaltaa uutta. Hän kokee, että luovuus myös auttaa saamaan aikaan jotain uutta. “Ihminen on luova kaikilla elämän alueilla ja taide on yksi monista viitekehyksistä, joissa ihminen toteuttaa luovuuttaan. Taiteen tekemistä voi myös pitää jonkinlaisena itsensä toteuttamisen tarpeena, joka joillain ihmisillä on suurempi kuin toisilla. Taiteen tekeminen on itselleni intohimo ja elämäntapa”, taiteilija sanoo.

Tarve tehdä taidetta on Niemenrinteellä niin suuri, että hän tekee sitä olipa elämäntilanne mikä tahansa. Taide ei ole Niemenrinteen kokopäiväinen leipätyö, mutta se on hänen tapansa olla maailmassa ja jättää siihen oma jälkensä. Niemenrinteellä on yleensä aina mielessä joku projekti, mutta niiden toteuttaminen ei vain aina luonnistu ja osa projekteista jääkin ajatuksen ja haaveen tasolle.

Kuten monet taiteilijat myös Niemenrinne tietää, että toimeentulo on taidealalla ikuinen haaste. “Taidealalle ryhtyminen on taloudellinen uhraus ja minunkin on tuettava taiteen tekemistä muulla työllä, jotta sitä ylipäätään voin harjoittaa. Hyvin harva taiteilija elää teostensa myyntituloilla ja on taloudellisesti riippumaton. Useimmat hakevat ja saavat apurahoja ja muita avustuksia. Monilla taiteilijakollegoillani tulojen muodostuminen pienistä puroista vaikuttaa taiteen tekemiseen ja tekee siitä vaikeampaa. Haastavaksi taidealalla koen myös kilpailun. Usko omaan ideaankin joutuu toisinaan koetukselle. Ja toisinaan inspiraatio ja luovuuskin ovat hukassa. Mutta yhtä kaikki, matka jatkuu”, Niemenrinne kertoo.

Terveiset ostajalle

Suurkiitos jokaiselle taiteen ostajalle ja lainaajalle, toivottavasti teoksestani on iloa!

Blue sky, 2020, pigmenttivedos

TOUKOKUU 2024

Minna Maija Lappalainen

Ihmisenä olemisen ihmettelyä

Kuvataiteilija Minna Maija Lappalaisen inspiraation lähteet ovat vaihdelleet vuosien varrella, mutta työskentelyn taustalla on aina ollut ihmisenä olemisen ihmettely. Taiteilija kertoo aiemmin löytäneensä aiheet lähes yksinomaan omasta elämästään ja kokemusmaailmastaan, mutta nykyisin ideoita tulee myös yhteiskunnallisista pohdiskeluista ja vaikkapa netistä löytyvistä valokuvista jotka jäävät vaivaamaan mieltä.

Lappalainen opiskeli taidekoulussa maalauslinjalla ja kertoo pitkään tehneensä yksinomaan piirustuksia ja maalauksia. Ensimmäisten kolmiulotteisten teostensa materiaalit hän löysi isovanhempiensa vintiltä. “Tärkkäsin sokerilla sukulaisteni vanhuuttaan haurastuneista vaatteista itsekseen pystyssä pysyviä onttoja hahmoja. Myöhemmin olen käyttänyt teoksissani myös muita tekstiilejä sekä kierrätys- ja luonnonmateriaaleja,” hän sanoo.

“Minulla on selkeä tunnistettava oma kädenjälkeni, joka näkyy niin kaksi- kuin kolmiulotteisissa teoksissani. Tyylini ja käsittelemäni aiheet ovat muuttuneet samaa tahtia oman ikääntymiseni ja elämänmuutosten myötä,” taiteilija kertoo. Hänen aiheissaan on usein jotain tiettyä rujoutta ja outoutta, kuten esim. tuhansia vuosia sitten kuolleissa suoruumiissa tai japanilaisessa buto-tanssissa.

Työskentelyä yhteiseksi hyväksi

Toimiessaan läänintaiteilijana 2000-luvun alussa Lappalainen kiinnostui yhteisötaiteesta ja taiteen tuomisesta ihmisten arkiseen elinympäristöön. Hänen ideoimansa Taf taf -hanke onnistui yhdistämään uudet taiteelliset kiinnostuksenkohteet ja tarpeen tehdä asioita, jotka Lappalainen kokee merkityksellisiksi. Hankkeessa suomalaiset ja senegalilaiset taiteilijat työskentelivät kuukauden ajan ensin dakarilaisessa ja sitten turkulaisessa lähiössä toteuttaen yhdessä asukkaiden kanssa suunniteltuja projekteja. Hanke poiki Varissuolle monivuotisen yhteisötaiteilijahankkeen ja Grand Yoffiin yhteisöllisen residenssin sekä Suomen ulkoasiainministeriön rahoittaman kehitysyhteistyöhankkeen, jonka koordinaattorina Lappalainen toimi vapaaehtoistyönä kymmenen vuoden ajan.

Oman taiteellisen työskentelynsä ohessa Lappalainen on toiminut myös turkulaisissa taitelijayhdistyksissä edistäen mm. prosenttiperiaatteen käyttöönottoa ja taiteilijoiden työhuonetilanteen parantamista. Nuorena artelaisena hän oli myös mukana perustamassa taidelainaamoa.

Minna Maija Lappalaisen työhuone Taiteen talolla.
Minna Maija Lappalainen: Vilvoittavat tuulet

Intensiivistä meditaatiota

Tällä hetkellä Minna Maija Lappalaisen työhuone on Taiteen talossa. “Jaksan iloita joka päivä, että saan työskennellä niin inspiroivassa paikassa,” Lappalainen sanoo. Hän kertoo tekevänsä luonnoksia vain harvoin, ja silloinkin hän siirtyy nopeasti tuntemattomille teille. “Koen mielenkiintoisemmaksi etsimisen ja löytämisen kuin ennalta suunnittelemani idean toteuttamisen. Työskentelytapani on myös aika intensiivinen ja vimmainen, vaikka toisaalta mietiskelen ja tuijottelen keskeneräisiä töitäni pitkiäkin aikoja ja saatan myöhemmin muuttaa tai tehdä kokonaan uusiksi jo näyttelyssä olleita töitä, joihin en ole ollut tyytyväinen,” hän sanoo. Lappalaisen kolmiulotteiset teokset ovat usein erittäin suuritöisiä, ja niiden tekemisen hän kokee mukavan meditatiivisena vaihteluna muulle työskentelylle.

Lappalaisen teoksia voi nähdä seuraavan kerran Yllin Kyllin III – näyttelyssä Taiteen talossa elokuussa 2024, ja Galleria Beckerissä Jyväskylässä kesäkuussa 2025.

Taiteilija itse kertoo olevansa taiteen kuluttajana vaihtelevan aktiivinen. “Teen satunnaisesti näyttelyreissuja esim. Helsinkiin tai Tampereelle – ja jos Tukholmassa on jotain erityisen kiinnostavaa, saatan lähteä sinnekin.” Etenkin nuorena taideopiskelijana häntä puhuttelivat taidehistoriasta tuttujen Egon Schielen, Åke Mattaksen ja saksalaisten ekspressionistien teokset. Nykytaiteilijoista hän kokee vaikuttavina esimerkiksi Marina Abramovicin performanssit, ja samoin Berlinde De Bruyckeren teokset, joita oli esillä Sara Hildenin taidemuseossa muutama vuosi sitten.

Lyhyt tarina/taustoitus taidelainaamosta löytyvistä teoksista

Selailin jokin aika sitten Bruce Danielsin valokuvakirjaa 1950-luvun amerikkalaisten sirkustaiteilijoiden kulissien takaisesta elämästä. Kuvat olivat niin koskettavia, että päädyin etsimään netistä lisää samaa aihepiiriä käsittelevää materiaalia – etenkin yksittäisistä henkilöistä kertovia kuvia ja tekstejä. ”Naurattajat” on sarja viime vuosisadan vaihteen ankarissa oloissa eläneistä klovni-hahmoista ja ”Kauhistuttajat” saman aikakauden freak show -esiintyjistä, jotka olivat useimmiten rankan hyväksikäytön uhreja, mutta jotka toisinaan myös onnistuivat kääntämään kohtalonsa voitokseen, kuten ”Kameli-tyttö” Ella Harper, joka sirkuksen vetonaulana tienasi niin hyvin, että pystyi varakkaana nuorena naisena jättämään elämän ihmisten kummasteltavana jo muutamassa vuodessa.