Minna Poikonen

“Minulle taiteen tekeminen, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, on jonkinlainen sisältäpäin kumpuava välttämättömyys. Taide luo rauhaa ja lohduttaa,” kertoo taiteilija Minna Poikonen.

Taiteilija katsoo kameraan ja hymyilee. Vierellä teos maalaustelineellä
Minna Poikonen työhuoneellaan Taiteen talolla

Minna Poikonen käsittelee teoksissaan usein tunnetiloja, jotka henkilökohtaisista lähtökohdistaan huolimatta ovat yleisiä, tunnistettavia ja samaistuttavia myös muille. Hän kertoo että suuntaamalla monesti negatiiviset tai vahingolliset ajatusmallit taiteen tekemiseen hän rauhoittaa mielensä levottomuutta ja järjestää päänsisäistä kaaosta. Hän käyttää teosaiheenaan useasti ihmistä, jonka hän sanoo fyysisenä ja henkisenä luontokappaleena kiehtovan häntä ja tarjoavan loputtomasti uusia teemoja.

Poikoselle toisten taiteilijoiden teokset ja näyttelyvierailut toimivat monasti inspiraation lähteinä. Keskustelut sekä taiteesta että elämästä ylipäätään kylvävät siemieniä teoksille. Taiteilijan mukaan myös kirjallisuus ja teatteri “avaavat aivohuokosia, syventävät ymmärrystä ympäröivästä elämästä ja edistävät empatiaa ja armollisuutta sekä itseä että muita kohtaan”.

Luovan työskentelyn pakottava tarve

Maalaus jossa on varjohahmo
Minna Poikonen: Just a thin shadow

“Varhaisteinivuosinani aloin käydä ahkerasti teatterissa ja pyrkimykseni suuntautuivatkin kohti näyttelijän ammattia. Teatterikorkeakoulun ovet pysyivät minulta suljettuina, joten opiskelinkin, yhä teatteri mielessäni, sekä vaatetus- että maskeerausalaa toivoen, että nuo opinnot johdattaisivat minut teatterin maalimaan. Ystäväni kautta päädyin kuitenkin kesätöihin kirjakauppaan, ja pesti venähti 21 vuoden mittaiseksi”, Minna Poikonen kertoo. Oltuaan kirjakaupassa töissä kymmenen vuotta alkoi luovan työskentelyn tarve olla suorastaan fyysisiä oireita aiheuttavan pakottava, joten Poikonen hakeutui opiskelemaan valokuvausta Turun Työväenopistolle, jossa opiskeli neljän lukuvuoden ajan. “Valokuvausopintojeni edetessä huomasin haluavani maalata ja opettajani kannusti minua hakemaan Paasikivi-Opiston kuvataidelinjalle, jossa pääsinkin aloittamaan opiskelun syksyllä 2010. Tässä vaiheessa olin jo tehnyt päätöksen hakea opiskelemaan kuvataiteilijan AMK-tutkintoa, ja Paasikivi-Opistolla vietetyn lukuvuoden jälkeen suureksi riemukseni pääsinkin 42-vuotiaana aloittamaan opinnot Turun Taideakatemialla, josta valmistuin kuvataiteilijaksi keväällä 2015,” kertoo taitelija.

Taideakatemiassa ensimmäisen lukuvuoden aikana opiskelijat tutustuvat piirtämiseen, maalaamiseen, grafiikkaan ja kuvanveistoon, joista jälkimmäinen valikoitui Poikosen pääaineeksi. Koulun työtiloissa oli vaivatonta kokeilla erilaisia kuvanveiston tekniikoita, kuten puun veistämistä, mutta valmistumiseni jälkeen taiteilija kertoo kolmen ensimmäisen työhuoneensa olleen liian pieniä tai muuten epäsopivia veistosten tekemiseen, joten hän alkoi maalata uudelleen. Maalauksia hän on tehnyt sekä guasseilla että vesiohenteisilla öljyväreillä, mutta kuvanveistäjä hänessä vaatii toisinaan huomiota ja niinpä joihinkin maalauksiin on ilmestynyt kolmiulotteisia yksityiskohtia. Poikosen nykyinen työhuone sijaitsee Turun Taiteen talolla, ja taiteilijan iloksi se soveltuu myös kuvanveistoon. Tällä hetkellä Poikonen kertoo työstävänsä teossarjaa, joka koostuu sekä maalauksista että veistoksista ja jonka aiheena on kipu. 

Pitkään hautuvat ideat

Mieleni tuottaa usein teosideoita hämärän rajamailla, nukkumaan mennessä juuri valveen ja unen rajakohdassa. Monesti nämä ideat unohtuvat aamuun mennessä, mutta muistaessani kirjaan ne ylös aamusivuilleni eli päiväkirjaan, jota kirjoitan aina aamuisin heti herättyäni. Toisinaan ideat jäävät vain maininnoiksi aamusivujen lehdille, mutta jotkut säilyvät mielessä vuosikausia ja saatan palata niihin pitkänkin ajan kuluttua. Joskus teosidea täytyy saada nopeasti luonnosteluta sanomalehden reunaan. Työskentelen siis sekä hitaasti teosideaa kehitellen että nopeasti heti työhön käyden. Luontaisinta minulle kuitenkin lienee on teosideoiden kypsyttely hitaasti ajan kanssa,” Poikonen sanoo.

Taide on läsnä Poikosen elämässä jossain muodossa joka päivä: kirjoja selaillen ja lukien, puhelinkameralla mahdollisia teosaiheita kuvaillen, taidekuvia netistä tutkien ja parhaassa tapauksessa omalla työhuoneella työskennellen. Näyttelyn lähestyessä taiteen tekeminen on kellon ympäri tehtävää työtä. Silloin työhuonepäivät venyvät pitkiksi ja mieli käy kierroksilla lepoaikanakin.

Taide työnä ja jokapäiväisenä riemuna

Maalaus henkilön kasvoista
Minna Poikonen: Mood

Kuvataiteilijana toimiminen ja taiteen tekeminen on Poikoselle jokapäiväinen riemun aihe. Taiteilija kertoo että sairastamansa nivelreuman vuoksi hän joutuu toisinaan pitämään pitkiäkin taukoja varsinaisesta fyysisestä tekemisestä, mutta kuvataiteilijuus on päivittäin läsnä aivosopukoissa syntyvinä ja kehittyvinä teosideoina. “Taiteen tekeminen on tehnyt minusta pelottomamman ja itseeni lujemmin uskovan ihmisen. Se on vapauttanut minua häpeästä ja antanut minulle uteliaisuuden ihmeen. Taide on myös tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, joista muutamista on tullut parhaita ystäviäni,” Minna Poikonen sanoo.

Kuvataiteilijan koulutuksen aloittaessaan Poikonen sanoo mieltäneensä ammatin vapaaksi rajoista ja rajoituksista. “Kuinka väärässä olinkaan!” hän sanoo. “Jo opiskeluaikana törmäsin normeihin ja hiljaisiin sovittuihin sääntöihin, joita rikkomalla uskottavuus taiteilijana kärsii välittömästi. Tämän asian koen taiteen kentällä edelleen haastavaksi. Jos taide ei ole vapaa ohjeista ja säännöistä, niin mikä sitten on?” hän kysyy, ja lisää sitten että onneksi ikä ja karttuva kokemus vapauttavat tekemään asioita juuri omalla tavalla.

Poikosen mukaan toinen haaste alalla on saada ns. suuri yleisö ymmärtämään, että taidetyö on työtä siinä missä mikä tahansa muukin työ. ”Oikeista töistä” palkkatöihin viitatessaan puhuvat satunnaisesti myös taiteilijat itse, ja Poikosen mukaan tämä ei edistä taidetyön arvostamista ja ymmärtämistä piiruakaan. Myös se väärinkäsitys, että kaikki taiteilijat olisivat seppiä syntyessään, vaatii jonkinlaista korjausliikettä. “Taidetta tehdessä oppii ja kehittyy samaan tapaan kuin muissakin ammateissa,” Poikonen sanoo.

Taidealalla ikuinen haaste on tietenkin toimeentulo. Minna Poikonen, monen muun kuvataiteilijan tavoin, rahoittaakin opiskelemansa ammatin harjoittamista palkkatöillä. “Ilokseni satuin kolmisen vuotta sitten olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja voinkin nyt kartuttaa työhuoneeni vuokrarahoja oman alani töissä Taidelainaamolla,” hän kertoo.

Monipuolinen inspiroituja

maalauksia, työvälineitä ja muuta esineitä
Työhuone Taiteen talolla

Minna Poikonen kertoo käyvänsä taidenäyttelyissä säännöllisen epäsäännöllisesti, aina silloin kun on aikaa ja mieli on

sopivasti avoin vastaanottamaan visuaalisia virikkeitä. “Turun Taidemuseo on rakennuksena mieltäni rauhoittava, näyttelyt taas virittävät aivojani työhön. Varsinkin museon omista kokoelmista kootut näyttelyt riemastuttavat kerta toisensa jälkeen,” hän sanoo.

“Taiteilijat, joiden teokset puhuttelevat, vaihtelevat ajan kuluessa ja omien mielialojen mukaan. Joidenkin taiteilijoiden, kuten Henri de Toulouse-Lautrecin, maalaukset ovat inspiroineet minua jo vuosikymmeniä. Toulouse-Lautrec sekä kuvantekijöinä täysin toistensa vastakohdat Egon Schiele ja Carl Larsson viehättävät kaikki taidokkaalla viivankäytöllään. Viime aikoina olen löytänyt innostusta Tove Janssonin elämäkerroista sekä Marc Chagallin värikylläisistä maalauksista.   Valokuvataiteen puolelta voimakkaita kokemuksia olen saanut Diane Arbusin, Hannes Heikuran ja Ismo Höltön teoksista. Suosikkeihini valokuvataiteilijoista lukeutuu myös lempeällä huumorilla kohteitaan käsittelevä Martin Parr. Ateneumin taidemuseo on tarjoillut useita sykähdyttäviä näyttelyitä, joista mieleenpainuvimmat ovat olleet Alice Neelin, lähinnä ystävä- ja perhepiiristään maalaamistaan, muotokuvista koostunut näyttely sekä Fantastico! -näyttely, jossa esiteltiin italialaista ns. maagisen realismin maalauksia 1920- ja 1930-luvuilta. Myös Kiasmassa näkemäni Grayson Perryn näyttely jäi mukavasti kutkuttelemaan mieltä. Markku Laakson taidokkaat maalaukset hämmästyttävät ja innostavat jokaisella katselukerralla, enkä voi kuin ällistyneenä ihailla Paula Suomisen lennokkaita siveltimenvetoja ja runsasta väripalettia,” Minna Poikonen kertoo.                                                                                                                                                                          

Terveiset ostajalle.

Kiitos, että valitsit Taidelainaamon laajasta valikoimasta juuri minun teokseni! Toivon, että sinulla ja teoksellani on pitkä ja iloinen yhteinen taival.