TAMMIKUU 2023

Reeta Leinonen

Taiteilija Reeta Leinonen inspiroituu ympäröivästä elämästä ja sen sisältämästä kaoottisuudesta sekä asioiden välisestä vuorovaikutuksesta. Hän kertoo viehättyvänsä vastakohdista ja löytävänsä niitä niin itsestään ja omasta elämästään kuin ympäristöstään. “Tämä vastakkaisuuksien aiheuttama jännite on keskeinen elementti taiteessani ja koen sen olevan jotain oleellista ihmisenä olemisessa. Kaaos, sattumanvaraisuus ja elämän ainutlaatuisuus ovat itselleni tärkeitä teemoja, joihin huomaan palaavani yhä uudestaan”, taiteilija sanoo.

“Olen aina halunnut olla taiteilija”

Reeta Leinonen ilmoitti tulevan urasuunnitelmansa lapsen ehdottomuudella isovanhemmilleen viiden vuoden ikäisenä, ja kuvataitelijaksi hän todellakin valmistui vuonna 2014. Hän sanoo viimeisten parin vuoden olleen uransa tuottelianta ja palkitsevinta aikaa. Leinonen löysi oman tyylinsä jo varhain kouluaikana, mutta viime vuosina hän on kokeillut eri tekniikoita ja tutkinut eri ilmaisukeinoja. “Maalaustyyliini kuuluu lennokas viivan käyttö ja keskeneräisyyden tunnelma. Jätän useimpien teosteni taustan yksinkertaiseksi, jotta itse värit, asetelma ja maalausjälki saavat enemmän painoarvoa valmiissa teoksessa”, hän kertoo.

Leinosen työskentelytyyliin kuuluvat pitkät jaksot joissa hän vain pohtii ja katsoo teoksia, ja näitä jaksoja rytmittävät kuumeiset työskentelyn pyrähdykset. Hän ammentaa taiteeseensa paljon omista kokemuksistaan, joten prosessiin kuuluu elämä ja sen kohtaaminen myös työhuoneen ulkopuolella.

“Koen taiteen ja sen luomisen olevan kiinteä osa elämääni ja tapaani olla olemassa.”

“Taide antaa minulle vapauden olla oma itseni ja keinon ilmaista itseäni kokonaisvaltaisesti ja syvästi”, sanoo Reeta Leinonen. Taiteen avulla hän kokee pystyvänsä kommunikoimaan asioista, jotka usein pakenevat sanallista ilmaisua. Kysymykseen taidealan haastavista puolista hän mainitsee alalla työskentelyn pirstaleisuuden, joka johtuu jatkuvasta apurahojen ja näyttelyiden hakemisesta.

Taiteen kuluttajana Leinonen arvelee olevansa varmaankin aika keskiverto. Gallerioissa ja näyttelyissä vieraillessaan hän haluaa käydä ne läpi kaikessa rauhassa ja kuunnella viestiä, jonka taiteilija pyrkii välittämään teoksellaan. Kuullakseen tämän viestin teokselle täytyy antaa sen vaatima aika. “Ihailen ja seuraan kuvataiteilijoita Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Hanna Varis ja Anni-Sofia Knuuttila, jonka kanssa valmistuimme samalta vuosikurssilta Saimaan Ammattikorkeakoulusta. Hanna Varis tunnetaan varmaan tyypillisemmin  graafikkona, mutta ihastuin eritoten hänen maalauksiinsa nähdessäni niitä Taidemaalariliiton teosvälityksessä”, kertoo Leinonen.

Reeta Leinoselle on tulossa yhteisnäyttely Anni-Sofia Knuuttilan kanssa Taidekeskus Ahjoon Joensuussa 28.8 – 17.9.2023. Tuleva näyttely käsittelee ihmisen identiteettiä ja miten eri tavoin se kietoutuu omakuvaan, työhön ja tekemiseen. Näyttelyssä nähtävä maalaussarja käsittelee uupumusta komiikan, värien ja vahvan ilmaisun keinoin.

Terveiset ostajalle.

Kiitos koko sydämestäni kun ostit teokseni! Ihanaa, että taiteeni on koskettanut juuri sinua.

HELMIKUU 2023

Minna Poikonen

“Minulle taiteen tekeminen, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, on jonkinlainen sisältäpäin kumpuava välttämättömyys. Taide luo rauhaa ja lohduttaa,” kertoo taiteilija Minna Poikonen.

Minna Poikonen käsittelee teoksissaan usein tunnetiloja, jotka henkilökohtaisista lähtökohdistaan huolimatta ovat yleisiä, tunnistettavia ja samaistuttavia myös muille. Hän kertoo että suuntaamalla monesti negatiiviset tai vahingolliset ajatusmallit taiteen tekemiseen hän rauhoittaa mielensä levottomuutta ja järjestää päänsisäistä kaaosta. Hän käyttää teosaiheenaan useasti ihmistä, jonka hän sanoo fyysisenä ja henkisenä luontokappaleena kiehtovan häntä ja tarjoavan loputtomasti uusia teemoja.

Poikoselle toisten taiteilijoiden teokset ja näyttelyvierailut toimivat monasti inspiraation lähteinä. Keskustelut sekä taiteesta että elämästä ylipäätään kylvävät siemieniä teoksille. Taiteilijan mukaan myös kirjallisuus ja teatteri “avaavat aivohuokosia, syventävät ymmärrystä ympäröivästä elämästä ja edistävät empatiaa ja armollisuutta sekä itseä että muita kohtaan”.

Luovan työskentelyn pakottava tarve

“Varhaisteinivuosinani aloin käydä ahkerasti teatterissa ja pyrkimykseni suuntautuivatkin kohti näyttelijän ammattia. Teatterikorkeakoulun ovet pysyivät minulta suljettuina, joten opiskelinkin, yhä teatteri mielessäni, sekä vaatetus- että maskeerausalaa toivoen, että nuo opinnot johdattaisivat minut teatterin maalimaan. Ystäväni kautta päädyin kuitenkin kesätöihin kirjakauppaan, ja pesti venähti 21 vuoden mittaiseksi”, Minna Poikonen kertoo. Oltuaan kirjakaupassa töissä kymmenen vuotta alkoi luovan työskentelyn tarve olla suorastaan fyysisiä oireita aiheuttavan pakottava, joten Poikonen hakeutui opiskelemaan valokuvausta Turun Työväenopistolle, jossa opiskeli neljän lukuvuoden ajan. “Valokuvausopintojeni edetessä huomasin haluavani maalata ja opettajani kannusti minua hakemaan Paasikivi-Opiston kuvataidelinjalle, jossa pääsinkin aloittamaan opiskelun syksyllä 2010. Tässä vaiheessa olin jo tehnyt päätöksen hakea opiskelemaan kuvataiteilijan AMK-tutkintoa, ja Paasikivi-Opistolla vietetyn lukuvuoden jälkeen suureksi riemukseni pääsinkin 42-vuotiaana aloittamaan opinnot Turun Taideakatemialla, josta valmistuin kuvataiteilijaksi keväällä 2015,” kertoo taitelija.

Taideakatemiassa ensimmäisen lukuvuoden aikana opiskelijat tutustuvat piirtämiseen, maalaamiseen, grafiikkaan ja kuvanveistoon, joista jälkimmäinen valikoitui Poikosen pääaineeksi. Koulun työtiloissa oli vaivatonta kokeilla erilaisia kuvanveiston tekniikoita, kuten puun veistämistä, mutta valmistumiseni jälkeen taiteilija kertoo kolmen ensimmäisen työhuoneensa olleen liian pieniä tai muuten epäsopivia veistosten tekemiseen, joten hän alkoi maalata uudelleen. Maalauksia hän on tehnyt sekä guasseilla että vesiohenteisilla öljyväreillä, mutta kuvanveistäjä hänessä vaatii toisinaan huomiota ja niinpä joihinkin maalauksiin on ilmestynyt kolmiulotteisia yksityiskohtia. Poikosen nykyinen työhuone sijaitsee Turun Taiteen talolla, ja taiteilijan iloksi se soveltuu myös kuvanveistoon. Tällä hetkellä Poikonen kertoo työstävänsä teossarjaa, joka koostuu sekä maalauksista että veistoksista ja jonka aiheena on kipu. 

Pitkään hautuvat ideat

“Mieleni tuottaa usein teosideoita hämärän rajamailla, nukkumaan mennessä juuri valveen ja unen rajakohdassa. Monesti nämä ideat unohtuvat aamuun mennessä, mutta muistaessani kirjaan ne ylös aamusivuilleni eli päiväkirjaan, jota kirjoitan aina aamuisin heti herättyäni. Toisinaan ideat jäävät vain maininnoiksi aamusivujen lehdille, mutta jotkut säilyvät mielessä vuosikausia ja saatan palata niihin pitkänkin ajan kuluttua. Joskus teosidea täytyy saada nopeasti luonnosteluta sanomalehden reunaan. Työskentelen siis sekä hitaasti teosideaa kehitellen että nopeasti heti työhön käyden. Luontaisinta minulle kuitenkin lienee on teosideoiden kypsyttely hitaasti ajan kanssa,” Poikonen sanoo.

Taide on läsnä Poikosen elämässä jossain muodossa joka päivä: kirjoja selaillen ja lukien, puhelinkameralla mahdollisia teosaiheita kuvaillen, taidekuvia netistä tutkien ja parhaassa tapauksessa omalla työhuoneella työskennellen. Näyttelyn lähestyessä taiteen tekeminen on kellon ympäri tehtävää työtä. Silloin työhuonepäivät venyvät pitkiksi ja mieli käy kierroksilla lepoaikanakin.

Taide työnä ja jokapäiväisenä riemuna

Kuvataiteilijana toimiminen ja taiteen tekeminen on Poikoselle jokapäiväinen riemun aihe. Taiteilija kertoo että sairastamansa nivelreuman vuoksi hän joutuu toisinaan pitämään pitkiäkin taukoja varsinaisesta fyysisestä tekemisestä, mutta kuvataiteilijuus on päivittäin läsnä aivosopukoissa syntyvinä ja kehittyvinä teosideoina. “Taiteen tekeminen on tehnyt minusta pelottomamman ja itseeni lujemmin uskovan ihmisen. Se on vapauttanut minua häpeästä ja antanut minulle uteliaisuuden ihmeen. Taide on myös tuonut elämääni paljon uusia ihmisiä, joista muutamista on tullut parhaita ystäviäni,” Minna Poikonen sanoo.

Kuvataiteilijan koulutuksen aloittaessaan Poikonen sanoo mieltäneensä ammatin vapaaksi rajoista ja rajoituksista. “Kuinka väärässä olinkaan!” hän sanoo. “Jo opiskeluaikana törmäsin normeihin ja hiljaisiin sovittuihin sääntöihin, joita rikkomalla uskottavuus taiteilijana kärsii välittömästi. Tämän asian koen taiteen kentällä edelleen haastavaksi. Jos taide ei ole vapaa ohjeista ja säännöistä, niin mikä sitten on?” hän kysyy, ja lisää sitten että onneksi ikä ja karttuva kokemus vapauttavat tekemään asioita juuri omalla tavalla.

Poikosen mukaan toinen haaste alalla on saada ns. suuri yleisö ymmärtämään, että taidetyö on työtä siinä missä mikä tahansa muukin työ. ”Oikeista töistä” palkkatöihin viitatessaan puhuvat satunnaisesti myös taiteilijat itse, ja Poikosen mukaan tämä ei edistä taidetyön arvostamista ja ymmärtämistä piiruakaan. Myös se väärinkäsitys, että kaikki taiteilijat olisivat seppiä syntyessään, vaatii jonkinlaista korjausliikettä. “Taidetta tehdessä oppii ja kehittyy samaan tapaan kuin muissakin ammateissa,” Poikonen sanoo.

Taidealalla ikuinen haaste on tietenkin toimeentulo. Minna Poikonen, monen muun kuvataiteilijan tavoin, rahoittaakin opiskelemansa ammatin harjoittamista palkkatöillä. “Ilokseni satuin kolmisen vuotta sitten olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja voinkin nyt kartuttaa työhuoneeni vuokrarahoja oman alani töissä Taidelainaamolla,” hän kertoo.

Monipuolinen inspiroituja

Minna Poikonen kertoo käyvänsä taidenäyttelyissä säännöllisen epäsäännöllisesti, aina silloin kun on aikaa ja mieli on sopivasti avoin vastaanottamaan visuaalisia virikkeitä. “Turun Taidemuseo on rakennuksena mieltäni rauhoittava, näyttelyt taas virittävät aivojani työhön. Varsinkin museon omista kokoelmista kootut näyttelyt riemastuttavat kerta toisensa jälkeen,” hän sanoo.

“Taiteilijat, joiden teokset puhuttelevat, vaihtelevat ajan kuluessa ja omien mielialojen mukaan. Joidenkin taiteilijoiden, kuten Henri de Toulouse-Lautrecin, maalaukset ovat inspiroineet minua jo vuosikymmeniä. Toulouse-Lautrec sekä kuvantekijöinä täysin toistensa vastakohdat Egon Schiele ja Carl Larsson viehättävät kaikki taidokkaalla viivankäytöllään. Viime aikoina olen löytänyt innostusta Tove Janssonin elämäkerroista sekä Marc Chagallin värikylläisistä maalauksista. Valokuvataiteen puolelta voimakkaita kokemuksia olen saanut Diane Arbusin, Hannes Heikuran ja Ismo Höltön teoksista. Suosikkeihini valokuvataiteilijoista lukeutuu myös lempeällä huumorilla kohteitaan käsittelevä Martin Parr. Ateneumin taidemuseo on tarjoillut useita sykähdyttäviä näyttelyitä, joista mieleenpainuvimmat ovat olleet Alice Neelin, lähinnä ystävä- ja perhepiiristään maalaamistaan, muotokuvista koostunut näyttely sekä Fantastico! -näyttely, jossa esiteltiin italialaista ns. maagisen realismin maalauksia 1920- ja 1930-luvuilta. Myös Kiasmassa näkemäni Grayson Perryn näyttely jäi mukavasti kutkuttelemaan mieltä. Markku Laakson taidokkaat maalaukset hämmästyttävät ja innostavat jokaisella katselukerralla, enkä voi kuin ällistyneenä ihailla Paula Suomisen lennokkaita siveltimenvetoja ja runsasta väripalettia,” Minna Poikonen kertoo.                                                                                                                                                                          

Terveiset ostajalle.

Kiitos, että valitsit Taidelainaamon laajasta valikoimasta juuri minun teokseni! Toivon, että sinulla ja teoksellani on pitkä ja iloinen yhteinen taival.

MAALISKUU 2023

Eeva-Kaisa Ailus

“Jos en tekisi taidetta, mitä tekisin?”

“Tekisin kaikkea sitä enemmän mitä elämä pitää sisällään, enkä koskaan kertoisi siitä muille miten koen tai olen kokenut asiat,” sanoo kuvataiteilija Eeva-Kaisa Ailus. “En edes itse tietäisi miten koen.  Katsominen, kuuleminen ja tunteminen on vastaanottamista. Minulle taide on sen kertomista siitä  miltä minusta tuntuu ja mitä näen. Kun kaikki tämä herättää minussa pakahduttavan halun maalata, syntyy jälkeä jota katselen.” 

“Pysähdys tarkoittaa sitä etten enää halua hukata aikaani turhaan.”

Eeva-Kaisa Ailus alkoi opiskella taidetta vuonna 1981 asuessaan Tukholmassa, ja hän jatkoi taideopintoja palatessaan Suomeen. Valokuvaus ja kuvanveisto olivat hänelle rakkaita, mutta maalaaminen ja kollaasit olivat helpompia toteuttaa ja värien ja materiaalien kanssa hän koki vapautta. “Välillä on ollut erilaisia vaiheita ja olen keskittynyt pelkästään yhteen asiaan, esimerkiksi maalaamiseen. Mutta se ei aina riitä ja siksi erilaiset  materiaalit ovat olleet apuna tässä itseilmaisussani. Tällä hetkellä koen piirtäessäni ja maalatessani olevani tyytyväinen,” taiteilija kertoo.

Ailus kertoo työskennelleensä monta vuotta toisten taiteilijoiden kanssa ja tehneensä yhteistaideteoksia, ja se on hänen mukaansa ollut valtavan opettavaista. Tällä hetkellä hän työskentelee yksin. 

“Taidan olla sellainen tilannetaiteilija. (Keksin sen äsken),” sanoo Ailus. “Saatan olla tekemättä yhtään mitään ja  siltä se ulkopuolisista voi näyttää. Salaisuus on kuitenkin oikean hetken odotusta, mikä sysäisi  minut valokuvaamaan, piirtämään tai maalaamaan. Inspiraatio on elävää ja silloin olen nopea, koska sen vallassa saan paljon aikaiseksi lyhyessä ajassa.” Taiteilija kertoo että inspiraation hellitettyä sitä joutuu tekemään kovasti töitä että välittömyydessä syntynyt alku pysyisi elossa, ja että näkisi selvästi missä karsia ja missä lisätä, ja miten säilyttää se hyvä mikä maalauksessa on.

Ailuksen mukaan taiteen tekeminen on näkymättömän tulemista näkyväksi.

“Työskentely esimerkiksi maalaamisessa on niin hetkessä elämistä ja se on tekijälle jännittävää. Taide ja sen tekeminen on niin monivaiheista taiteilijalle. Materiaalivalinnat, aiheen miettiminen ja aloittaminen. Epäilykset, jotka kuulee ihan puheena omassa päässään, kuinka turhaa ja kannattamatonta on edes ryhtyä moiseen,” sanoo Ailus vastauksena kysymykseen mitä taiteen tekeminen hänelle antaa.

“Materiaalien hankkiminen ja työhuoneen pitäminen on yksi mahdollistaja taiteentekemisessä. Näyttelyn ripustaminen ja hinnoittelu, nimien antaminen teoksille, nämä kaikki vaiheet vaativat  keskittymistä, tarkkuutta ja myös rohkeutta,” pohtii taiteilija tekemisen haasteita. Mutta toisaalta, taiteen tekeminen on hänelle myös omien unelmien toteutumista.

Eeva-Kaisa Ailus rakastaa näyttelyissä ja taidemuseoissa käymistä. “On ihmeellistä nähdä livenä teoksia, joita on nähnyt  vain kuvina taidekirjoissa. Minulle merkittäviä taiteilijoita ovat olleet mm. Lorenzo Lotto,  Auguste Rodin, Vincent van Gogh, Pablo Picasso, Lucian Freud, Per Kirkeby, August Sander ja  suomalaisista taiteilijoista mm. Wäinö Aaltonen, Ahti Lavonen, Otto Mäkilä, Leena Luostarinen.”

Seuraavan kerran Eeva-Kaisa Ailuksen töitä voi nähdä yhteisnäyttelyissä Kupru Galleriassa Fiskarsissa, 17.-31.4. sekä Wiurilan Kesä 10-vuotisjuhlanäyttelyssä 16.6. – 27.8. Seuraava yksityisnäyttely puolestaan on Minigalleriassa Onoma Shopissa, Fiskarsissa, 1.-31.5.2023 

Terveiset ostajalle 

Jos taideteoksistani herää mielenkiintoa tai jotain kysyttävää niin vastaan mielelläni kysymyksiin.

Renja Leino

Renja Leinolle taide on ajattelua, olemisen pohdiskelua ja kiteyttämistä. “Taiteen tekeminen on osa minua sen enempää erittelemättä. Kaikki aiheet nousevat maailmasta, jossa elämme, ajankohtaisten tapahtumien seuraamisesta ja kaunokirjallisuuden lukemisesta” Renja Leino sanoo. ”Olen tehnyt taidetta 1980-luvun alusta. Eksistentiaaliset pohdinnat ovat osa minuutta ja kulkeneet rinnalla kaikki vuodet” hän jatkaa. 

Näyttelyä valmistellessa Leinolla on keskiössä ajankohtainen tilanne. Silloin ollaan voimakkaasti tunteiden, maailmantapahtumien ja henkilökohtaisen elämän äärellä. Ajatusprosessit saattavat kuitenkin olla pitkiäkin, monen vuoden mittaisia, kunnes ajattelun tulos nopeasti kiteytyy teokseksi installaation, maalauksen, videon tai valokuvan muodossa. Joskus teos toteutuu nopeasti ilman tarkkaa ennakkosuunnitelmaa. Jokaisen teoksen prosessista Leino on kuitenkin, sen pituudesta ja tekniikasta riippumatta, saanut paljon oppia, ja ideoita seuraavaan teokseen.

Taiteen kentän haasteet

Leino kokee taiteen kentällä toimimisen antoisaksi, mutta hän on kokenut myös raskaita pettymyksiä esimerkiksi kuljettaessaan teoksissaan tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja, jotka Suomessa on nähty vasta vuosien kuluttua. Yleiseen keskusteluun Leino peräänkuuluttaakin enemmän taiteen kentän nostamia aiheita ja kysymyksiä. ”Totuin Ruotsin vuosinani keskustelevaan yhteiskuntaan. Asiasta kuin asiasta nousi viikkojen mediamyllytys. Tällaista ei Suomessa ole vieläkään” Leino toteaa. Hän on huomioinut sekä lehdistössä että televisiossa näkemyksen puutetta. Taiteelle annetaan aikaa esimerkiksi urheiluun verrattuna vain murto-osa. ”Taiteilijat kyllä tekevät, mutta näkyvyys on nolla. Riskinä on, että vain pieni osa yhteiskunnasta osallistuu keskusteluun. Taiteilijoita tulisi nostaa haastatteluihin viikoittain tai jopa päivittäin” sanoo Leino. Hän heittääkin pallon YLElle: ”Lyhyt ohjelma-aika kulttuurille kerran viikossa ei riitä!” Kehuja Leinolta saa paikallislehti Turun Sanomat, joka on hienosti ansioitunut kuvataiteeseen liittyvien artikkelien julkaisussa. 

AARK-taideresidenssi Korppoossa

Taiteen kentällä toimimiseen liittyy myös henkilökohtaisia haasteita. Apurahojen saaminen ei ole itsestäänselvyys, mutta tekemistä täytyy jatkaa, vaikka pitkät työskentelyapurahat jäisivätkin saamatta. Toisinaan haasteet avaavat myös uusia kanavia, sillä taiteilijana toimiminen on visiointia ja näkemysten toteuttamista. Vuonna 2015 Leino perusti miehensä kanssa Korppoon saaristomaisemiin kansainvälisen AARK-taideresidenssin. AARK antaa pariskunnalle paljon sisältöä elämään, ja on jo itsessään yhteiskunnallinen teko. Parhaillaan AARKissa työskentelee taiteilijoita esimerkiksi Ukrainasta. AARK on myös löytänyt oman tilansa Turun Taiteen talolta. Tämä luo AARKille upeita uusia mahdollisuuksia laajentaa dialogia Turun taidekentälle. 

Taiteen voimakas vaikutus

Taide-elämyksenä voimakkaimmin Leino on kokenut Marina Abramovicin Bosnian ja Kosovon sodan jälkeen tehdyn teoksen, jossa taiteilija on sijoittunut lasikoppiin ja kaluaa irti mädäntynyttä naudanlihaa usean vuorokauden ajan. Leino näki, ja näkee edelleen, teoksessa ihmisyyden pimeän puolen työstämistä ja puhdistautumista sodan kauheuksista. Kirjat tuovat Leinolle tärkeää elämänsisältöä. Laadukkaan kirjallisuuden lukeminen, kirjailijan itsensä läsnäolon kokeminen on ihanaa. Upeaa on myös musiikin kohtaaminen ja vastaanottaminen muusikon esityksessä. Leino nauttii myös kauneudesta, yllättävyydestä ja käsitteellisyydestä taiteessa – silloin kun se toimii. ”Miten ihanaa onkaan saada kokea teos, joka puhuttelee” hän sanoo. 

Uteliaasti eteenpäin intuitioon luottaen

”Taide elää ajassa kuten me kaikki” Leino toteaa. Vuosikymmenten aikana Leinon oma tekeminen on muuttunut tilanteen mukaan välineitä vaihdellen. Lukuisat tekniikat ovat tuoneet monenlaisia mahdollisuuksia erilaisten aiheiden käsittelyyn. Leino on monesti hypännyt uusiin tekniikoihin teosten teemojen vaatimusten mukaan. ”Yksi väline ei millään riitä” Leino sanoo ja jatkaa: ”Toinen olennainen seikka on vain tehdä ja luottaa omaan intuitioon välittämättä ympäristön reaktioista.”

Tulevat näyttelyt

Tuntematon Itämeri — sukellus tuntemattomaan. Suomenlinna, Levyhalli kesällä 2023. John Nurmisen säätiö. 

Terveiset ostajalle

Teoksia kannattaa aina valita vain ja ainoastaan oman mieltymyksen takia. Mikään muu ei ole tärkeää.

Taiteilija Renja Leino

Summarday – lovers by the sea (2021)

Before the darkness (2021)

Anne Ovaska

Taiteilija Anne Ovaska löytää aiheet valokuvateoksiin, maalauksiin ja niiden yhdistelmiin luonnon havainnoinnista. Häntä kiinnostavat orgaaniset muodot ja veden pinnan heijastukset, joita tarkkailemalla hän löytää teoksiinsa aiheita, houkuttelevia muotoja ja väririnnastuksia. Hän sanoo tavoittelevansa teoksiin tunnelmia jotka koskettavat jotain mille ei löydy sanoja.

“Olen utelias ja minua houkuttelevat teokset joista on olemassa vasta pieni aavistus ja haave. On kiinnostavaa tarkastella vuosia sitten tehtyjä teoksia. Varsinkin niitä jotka ovat jostain syystä jääneet kesken ja jääneet varaston kätköihin”, Ovaska sanoo. Hän kertoo että usein uusin silmin nähtynä vanhoista teoksista löytyy aiheen alku, siemen joka vasta aikojen kuluttua löytää muodon ja merkityksen toisissa teoksissa.

“Tällä hetkellä minua kiinnostaa löytää kuviini aiheita jotka vaikuttavat syntyneen itsekseen, kasvaneen kuin lampi umpeen, tai rakkolevä rannalle. Luonto on tärkeintä mitä meillä on,” sanoo Ovaska.

Taidetta läpi elämän

Valokuvaus ja maalaaminen on kiinnostanut Ovaskaa niin kauan kuin hän muistaa. “En suunnitellut, että taiteesta tulisi ammatti, se oli ennemminkin elämäntapa,” taiteilija vastaa kysyttäessä miten hän suhtautuu työhönsä. “Vastaan tulleet mahdollisuudet loksahtivat kohdalleen ja uteliaisuus ja visuaalisilla elementeillä leikittely on kuljettanut eteenpäin. Tapa maalata ja valokuvata on vaihdellut vuosikymmenten aikana yllättävän vähän.”

Anne Ovaska työskentelee luonnossa, metsässä, saaristossa, sekä kotinsa yhteydessä olevalla työhuoneellaan. Hän kertoo tarvitsevansa luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta, sillä hänen työskentelytapansa vaatii kiireetöntä kohtaamista ja tiivistä läsnäoloa tekeillä olevan teoksen kanssa. Siksi kodin yhteydessä oleva työhuone on hänelle tärkeä. “Taiteen tekeminen on minulle elämäntapa, enkä osaa kuvitella mitä muuta tekisin,” sanoo Ovaska.

Taiteen tekeminen vie yli omien epävarmuuksien

Kysyttäessä taiteilijan ammatin haasteista Ovaska sanoo että epävarmuus toimeentulosta on ajoittain piinaavaa. “Poden joskus tekemiseni turhaksi. Turhautuminen vie mielen välillä syviin vesiin. Hukkaanko materiaalia, aikaa ja omia voimavarojani, täytänkö kaikki mahdolliset varastot töilläni?”, hän pohtii. “Onneksi turhautumisesta olen päässyt yli ja kiinnostun jostain aiheesta mikä vie mennessään.”

Anne Ovaska kertoo käyvänsä virkistäytymässä näyttelyissä ja seuraavansa muiden taiteilijoiden tekemisiä. Häneen eniten vaikuttaneita taiteilijoita on runsaasti eikä hän osaa nostaa ketään erityisesti esille. Ensimmäinenä taidekokemuksena hän mainitsee Gustave Doren kuvittama perheraamatun. “Doren kuvia ihailin ja ihmettelin isovanhempieni luona jo ennen kuin osasin lukea.”

Ensimmäinen taidenäyttely, jonka Ovaska muistaa nähneensä oli Ars 74 näyttely Ateneumin taidemuseossa, ja ensimmäistä kertaa hänen oma maalauksensa oli taidemuseossa esillä Skjl:n juhlanäyttelyssä Väinö Aaltosen museossa 1988.

Tulevat näyttelyt:

Seuraavan kerran Ovaskan töitä voi nähdä toukokuussa 2023 Galleria Aarnissa Espoossa, näyttelyssä ”Kuuntelen tuulta”. Näyttely on osa näyttelysarjaa josta aiemmat ovat ”Katse kulkee muistin läpi” Galleria Poriginal, Pori ja Galleria Becker, Jyväskylä,  ”Muistiin piirretty” Galleria Uusi Kipinä, Lahti, ”Katsepiste” Galleria Joella, Turku ”Toista maata” ja ”Jokin näkyy” Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki

Lyhyt tarina taidelainaamosta löytyvästä teoksesta:

Valokuvasarja ”Valkeat yöt” I,II ja III vuodelta 2012

Valokuvateokset ovat syntyneet valokuvan ja akvarellimaalauksen yhdistelmästä. Maalasin puutarhassani alkukesän tunnelmia ja yksityiskohtia. Tavoittelin sattumia – valoja, varjoja ja heijastuksia sekä tunnelmaa. Dokumentoin valokuvaamalla maalauksen kuivumisprosessia ja tuulen tuomia yllätyksiä, heijastuksia märän maalauksen pinnalla, helmiä ohikiitävistä hetkistä, mitkä usein katosivat paperin ja akvarellivärin kuivuttua.

”Valkeat yöt” teossarja on vedostettu Hahnemule Fine Art paperille.

Terveiset ostajalle:

Iloitsen lämpimästi jokaisesta taideostosta. Teoksen ostajat ovat minulle tärkeitä. Maalaukseni on läsnä heidän elämässään ja ilokseni olen saanut palautetta muutamilta asiakkailta mitä teokseni heille merkitsee. 

Olen saanut puhelun asiakkaalta joka oli lainannut taidelainaamosta punaisen maalaukseni ja kysyi mitä tehdä kun hänellä on lainassa maalaus jonka hän olisi halunnut vaihtaa johonkin toiseen maalaukseen, mutta perheen lapset olivat vaihtoa vastustaneet ”et kai sinä meidän punaista maalausta vie pois”. Punainen maalaus jäi perheeseen.

Olen saanut myös sähköpostia asiakkaalta joka kertoi löytävänsä maalauksestani jatkuvasti uusia kiinnostavia asioita. Maalaus ”elää ja vaikuttaa” heidän kodissaan joka päivä, siitä oli tullut lähes ”perheenjäsen”.

KESÄKUU 2023

Sara Manninen

Taidegraafikko Sara Manniselle kuvien tekeminen on keino käsitellä muistojen, mielikuvien ja eletyn kokemuksen välistä jännitettä. Kuviensa kautta hän pyrkii kiteyttämään ja näin kaivamaan esiin jotakin olennaista tuosta jännitteestä, ja valokuvapohjainen taidegrafiikka on hänen keinonsa tunkeutua siihen väliin. Tekniikka tarjoaa metaforisen etäisyyden tarkastella ilmiöitä.

Mannisen inspiraatio syttyy eri tavoin, esimerkiksi työskennellessä. “Yleensä on laitettava käyntiin jotain, työstettävä laattaa, kuvaa, käsiteltävä paperia, jotta inspiroiva tila voi syntyä,” hän sanoo. Toisaalta inspiraatio voi iskeä häneen kirjaa lukiessa siinä esiintyvän jonkin puhuttelevan ajatuksen myötä, jonkin joka linkittyy hänen työstämiinsä aiheisiin. Manniselle inspiraatio voi iskeä myös, kun näkee jonkin hienon yksityiskohdan tai aistii erityisen tunnelman arkielämässä. “Inspiraatio iskee myös hienon teoksen edessä, valokuvat ja grafiikka viehättävät erityisesti,“ taiteilija kertoo.

“Kysymys siitä, miksi inspiroidun juuri näistä aiheista on todella vaikea ja laaja – vähän niin kuin kysymys siitä miksi olen sellainen kuin olen. Ehkä teokset ja niiden maailma, sisäinen logiikka voivat kertoa siitä eniten. Kun mietin, olen aina ollut kiinnostunut asioiden juurista: miksi jokin on niin kuin on. “

Kuvan ja kuvallisuuden pohtija

Sara Mannisen tie taiteilijaksi on ollut suoraviivainen. Lukion jälkeen hän opiskeli kansanopistossa kuvataidetta ja jatkoi sen jälkeen Turun Taideakatemiaan ja siitä Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan. “Muistan kuinka ensimmäisenä vuotena taideakatemialla taiteen tekemisen rutiini ja taiteellinen ajattelu hakivat uomiaan. Maalaaminen ei ollut minun lajini, piirtäminen oli luontevaa, mutta en kokenut sen parissa onnistumisen kokemuksia. Taidegrafiikkaa en ollut tehnyt oikeastaan lyhyttä tutustumiskurssia enempää, hän muistelee.” Manninen ei alun perin kokenut että hänen kärsivällisyytensä voisi riittää grafiikan tekemiseen, mutta hän päätti kuitenkin sivuuttaa grafiikan tutustumiskurssilta jääneet tunteet ja suuntasi täysin uudelle alueelle. Toisena opiskeluvuotena hän erikoistui grafiikkaan, ja siitä lähti taiteilijaidentiteetin varsinainen rakennus.

Grafiikan työprosessit koulivat taiteen tekemisen prosessit järjestelmällisemmäksi ja ajattelevammaksi ja toivat siihen rakenteen. Aluksi graafikon työrutiinit ja tavat hakivat muotoaan ja kaikki oli kaoottisempaa, mutta taiteilija kertoo osaavansa nykyään hellittää herkemmin jos alkaa käydä ylikierroksilla ja työskentely alkaa vain sabotoida itseään. “Grafiikan tekeminen muutti minua perustavanlaatuisesti taiteilijana. Potentiaalini graafikkona kaivautui esiin,“ hän sanoo.

Taidegrafiikan tekemisen kautta Manninen kiinnostui kuvan olemuksesta: kysymyksistä siitä, mitä kuvallisuus on (mielen ominaisuutena). Valokuvapohjaisen grafiikan myötä erityisesti esiin nousseita mietteitä ovat kysymykset alkuperäisen lähteen ja siitä jäävien jälkien suhteesta, ajasta, paikasta sekä muistista ja kodista. 

“Taiteen tekeminen on kontemplaatiota.”

Mannisen työskentely lähtee yleensä liikkeelle spontaaneista materiaali- ja tekniikkakokeiluista, visuaalisesta materiaalista innostumisesta. Se on myös reagointia hänen aikaisempiin tekemisiinsä. “Projektien alussa nousee intuitiivinen tunne uudesta lähestyvästä oivalluksesta, visiosta, jota kohti lähden hahmottelemaan tietä. Taiteen tekemisen avulla luon näkymää, kuvallista ja filosofista tulkintaa, jossa asiat tuntuvat jäsentyvän ja käyvän jännittävällä tavalla järkeen”, hän sanoo. Mannisen mukaan hänen työskentelynsä on usein hidasta, kokeilevaa ja pohtivaa, “kiteyttävää”.

Sara Manniselle taiteen tekeminen on tila jossa hän pystyy kokonaisvaltaisesti uppoutumaan mieleensä ja kehittämään ajatteluaan. Kuvia tehdessä hän työstää ideoita konkreettiseen aistittavaan muotoon, jolloin ajattelu tulee tavallaan näkyväksi. Taiteilija kertoo että kiinnostavaa siitä tekee katkoksen mysteeri – fyysisen kuvallisen tuotoksen ja mielessä esiintyvän idean välinen ero. 

Taiteen tekemisen nautinto ja vaikeus

“Taiteen tekeminen eittämättä kultivoi henkisiä ja esteettisiä arvoja ja pyrkimyksiä.” sanoo Manninen. Hän työskentelee omalla työhuoneellaan sekä taidegraafikoiden yhteistyöpajalla Taiteen talolla ja hänen pyrkimyksensä on, että taiteen tekeminen olisi koko ajan kannattavampaa ja näin ollen hän voisi nimittää sitä työksi ennemmin kuin elämäntavaksi.“Itse painiskelen – kuten varmasti monet erityisesti nuoret tulokkaat – taiteen tekemisestä saatavan merkityksen, nautinnon ja toisaalta taloudellisen kannattamattomuuden ja epävarmuuden kanssa”, hän kertoo. Taidealalle ryhtyminen on taloudellinen uhraus ja useimpien on tuettava taiteen tekemistä muulla työllä, jotta sitä ylipäätään voi harjoittaa. Manninen arvelee että taidealojen eriytyneisyys on ehkä syönyt taidekentän mahdollisuuksia vaikuttaa ja parantaa omia toimintaedellytyksiään, mutta näkee nyt esillä olevat hankkeet, kuten näyttelypalkkiokäytännön kehittäminen sekä Suomen Taiteilijaseuran ja sen jäsenliittojen yhteistyöhankkeen Kuvataiteen talon tervehdyttävinä liikkeinä. 

Kysyttäessä itseä puhuttelevista taideteoksista Sara Manninen mainitsee hänen mielessään viime aikoina jostain syystä pyörineen valokuvataiteilija Salla Tykän neljän vuoden takaisen näyttelyn WAMissa, ja sieltä erityisesti teoksen, joka kuvaa taiteilijan matkaa kuumailmapallon kyydissä Alppien ylle. Toinen mieleen juurtunut kokemus on Aapo Huhdan vuoden nuori taiteilija -näyttely Aboa Vetus Ars Novassa 2020. “Mieleeni jäi erityisesti näyttelyn alussa oleva teos, jossa valokuva vastasyntyneestä lapsesta nojasi puun juuria vasten lattialla sekä valokuvat, joissa näkyvät toismaailmalliset paikat voisivat olla kuusta tai mielen dyyneiltä,” hän muistelee.

HEINÄKUU 2023

Erkki Nampajärvi

Taiteilija Erkki Nampajärvelle maalaminen ja työskentely taiteen parissa on ajattelun jatke. Hän haluaa liikkua tuntemattomilla vesillä ja sukeltaa mahdollisimman syvälle, ja maalaaminen on siihen oiva väline. 

“Siinä riittää tutkittavaa yhdeksi eliniäksi,” taiteilija sanoo. “Taide  on minulle työ ja elämäntapa.”

Nampajärvi käsittelee teoksissaan ihmisen psyykettä, historiaa, mystiikkaa ja luontosuhdetta. Hän ajattelee maalaamista ja keinoja kehittää sitä jatkuvasti, hitaasti pohtien.

 Nampajärven mukaan hänen tapansa työskennellä on muuttunut paljonkin vuosien varrella, ainakin eri tekniikoiden ja välineiden osalta. Silti jokin perusidea ja tuntemus työskentelystä on säilynyt samana jo lapsuudesta asti, vain kulmat ehkä pyöristyvät hieman iän ja kokemuksen myötä. 

Erkki Nampajärvi työskentelee työhuoneella Taiteen talossa ja mahdollisuuksien mukaan ulkoilmassa. Itse työskentely on suoraviivaista  ja nopeaa, vaistojen varassa liikkumista. “Pyrin luomaan olosuhteet jossa voin keskittyä ja antaa  maalauspohjalle ilmestyä, mitä sinne sattuu ilmestymäänkään. Kyse on paljon tunnetiloista,” hän kertoo. 

“Taiteen tekeminen antaa mielenkiintoisen ja haasteellisen lähestymistavan elämiseen.On  mielenkiintoista tutkia miten saada jokin asia hallintaan ja päästää samalla irti.”

Nampajärvi kertoo koettavansa käydä näyttelyissä ja museoissa mahdollisimman paljon, mutta huomanneensa ettei  ruuhkavuosina enää ehdi joka paikkaan. Mutta todellisuus on hänen mukaansa täynnä kiinnostavia yksityiskohtia ja  näkökulmia, kyse on vain katsontatavasta.

Erkki Nampajärven teoksia voi nähdä tänä vuonna yhteisnäyttelyssä YllinKyllin 2 Taiteen talolla elokuussa, ja ensi vuonna huhtikuussa Marker´s Galleryssa Vaasassa sekä syyskuussa Turussa Galleria Joellassa.

Terveiset ostajalle

Isot kiitokset hankinnasta, toivottavasti löydät iloa ja kiinnostusta teoksesta pitkään. Taiteen  tekijänä on tärkeää tietää että jotkut teokset päätyvät koteihin ja ihmiset muodostavat niihin oman  suhteensa. Tärkeää on myös monet pienet tulovirrat joista tekijä palkkansa saa.

ELOKUU 2023

Antti Huovinen

“Taide on suhteen luomista, todellisuudelle vastaamista omalla äänellä, olevaksi tulemista,” sanoo taiteilija Antti Huovinen. Hänen maalaustensa aiheet ovat yksinkertaisia: tiivis rajaus metsänpohjaa, talon nurkka tai ihmishahmo. Maalaamisen syynä hänelle ei ole kuitenkaan sanallistettava aihe, vaan halu löytää elävä suhde havainnon ja oman käsialan välille.
“Kiehtovaa tutkittavaa on periaatteessa kaikkialla, minne valon ihme lankeaa,” hän sanoo.

Huoviselle aiheiden etsiminen ei silti ole yksinkertaista, koska pohjimmiltaan hän etsii kirkkaan näkemisen hetkeä, jolloin näkeminen muuttuu ulkonaisesta vaatimuksesta sisäiseksi oivallukseksi joka purkautuu maalaavan käden liikkeinä. Tällaisen virtaavan hetken tuloksena hän tavoittelee kauttaaltaan elävää maalausta, joka olisi katsojalle pikemmin avoin ja hengittävä ikkuna kuin umpeen muurattu väittämä.

Oma käsiala johtolankana taiteeseen

Nuorena Huovinen piirsi paljon ympäristöään tarkkaillen. “Lehtiöt täyttyivät pikku
fragmenteista niin, etten enää saanut täyteen sutatuista arkeista itsekään selvää,” taiteilija kertoo. Tärkeintä hänelle olikin havainnon herkistäminen ja käsialan verryttäminen. Antti Huovinen mieltää käsialan johtolangakseen ja elinikäiseksi tehtäväkseen. “Käsiala on kuin puu, jonka voi tunnistaa jo taimena mutta jonka kasvu yhä uusiin vaiheisiin ei koskaan tule valmiiksi,” hän kiteyttää.
Käsialaa seuraten hän on kulkenut haaroittuvaa taiteilijanpolkua, eri ilmaisulajeja
vaihtelevasti painottaen, kokeillen tai vakiinnuttaen. Vaikka piirtäminen on Huoviselle yhä rakasta, on öljyvärimaalaus nykyään näkyvin osa hänen taiteilijantyötään. Huovisen mukaan joskus työnäky sumeneekin, mutta terveellisen ja tavoitteita elvyttävän keskeneräisyytensä voi yhä uudelleen löytää vanhan tutun johtolangan luota: miten saa matkan silmästä käteen lyhyeksi ja liukkaaksi? “Parhaimmillaan jokainen syntyvä teos tarjoaa minulle samalla uuden arvoituksen, johon voin yrittää vastata seuraavan maalauksen ilmaisussa. Elävimmilläni tunnen olevani silloin, kun olen juuri tänään hoksaamaisillani, että tästäkö tässä taiteilijan hommassa onkin kysymys!”, hän sanoo.

“Elämän läpäisevä luovuus on suuri sisäinen rikkaus ja kiitollisuuden aihe.”

Antti Huovinen työskentelee usein yksin omissa mietteissään. Työ vaatii paljon näennäisen tuloksetonta aikaa ja tilaa tuumailuun ja haudutteluun, ulkosalla harhailuun ja katseluun, turhautumisvaiheiden läpi kahlaamiseen, alitajunnan vellontaan. Hetken tultua taiteilija maalaa nopeasti ja purkauksenomaisesti kuin kilpailuun latautunut urheilija. Huovinen kertoo maalaavansa useammin ulkona maastossa kuin työhuoneella, eli siis valitun aiheensa
äärellä.

Yksinäisen pohdiskelun lisäksi Huovisen kutsumukseen taiteilijana on toisaalta aina kuulunut myös hakeutuminen ihmisten pariin. Muotokuvamaalaukseen häntä innostaa antoisan maalausaiheen lisäksi kaikki se näkymätön hyvä, jota voi syntyä ihmisten kohdatessa.

Aiemmin hän on toteuttanut luovaa ihmisläheisyyttä myös yhteisötaidehankkeissa, mutta tätä nykyä se näkyy ehkä eniten hänen toisessa työssään kuoronjohtajana.
“Taiteilijan mielenmaisema on sekä rikkaus että taakka; tuskin osaisin vaihtaa sitä pois sillä lailla kuin työvaatteita vaihdetaan,” Huovinen miettii. “Herkkyydellä on myös kääntöpuolensa. Raskainta onkin jäädä työnsä kanssa yksin ilman vuorovaikutusta, sillä tyhjiin raukeamisen tunteet kokee yhtä syvästi kuin luovuuden riemunkin.”
Taiteen kuluttajana Antti Huovinen kertoo olevansa satunnainen ja monilajinen. Ajatuksiin tai työhönkin vaikuttavan taide-elämyksen hän voi saada yhtä hyvin muusta taiteenlajista kuin omastaan: esimerkiksi nuoruuden avainkokemuksia hänelle oli nähdä Alberto Giacomettin veistoksia Sara Hildénin taidemuseossa, ja myöhemmin Kazuo Ishiguron romaanit eivät ole jättäneet häntä rauhaan.

Terveiset ostajalle

Jos maito puuttuu maitokaupasta, sitä kaivataan, mutta taiteentekijä ei voi tietää kenenkään kaipaavan hänen syntymässä olevia taideteoksiaan. Sen takia on minulle valtavan rohkaiseva palaute, jos joku pitää teoksestani niin paljon, että haluaa hankkia sen seinälleen. Arvoisa taiteenostaja, antamasi rohkaisu voi kantaa vielä monien vuosien jälkeenkin.

Lyhyt tarina/taustoitus (korkeintaan neljästä) taidelainaamosta löytyvästä teoksestasi.
Mökki: Hiihtoretkelläni löysin aution mökin ja aurinkoisen päivän tullen palasin sitä maalaamaan. Tarvikkeet kulkivat hiihtäjän rinkassa. Maalausvälineistön virittely maasto-olosuhteisiin ja fyysinen vastuskin kuuluvat innostavana osana teoksen syntyseikkailuun.
Valmistujaiset: Lähes mikä tahansa pieni rajaus luonnossa voi tarjota kiehtovan
veistoksellisia muotoja tutkittaviksi, varsinkin jos valo lankeaa sopivasti. Olen usein löytänyt itseni katselemasta kieloja. Tässä loppukevään kuvassa uudet muodot ovat juuri valmistumassa; vähintään yhtä kiinnostava on muutos syksyllä.
Pihanäkymä: Tärkeää on heti kättelyssä vinksauttaa aihetta sen verran, ettei mikään jarruta vapaata ja hengittävää ilmaisua. Kaikki kyllä tietävät, mikä on talo tai nurmikko, niinpä maalaaminen ei ole niiden selittämistä vaan pikemmin irtautumista hulmuamaan niiden yläpuolelle. Imen havaintoa ahnaasti kuin kasvin juuret, mutta se varsinainen maalauskielen kukka kurkottaa kauas kohti taivasta.

SYYSKUU 2023

Maria Kaisto

Kirjailija Édouard Louis kirjoitti, että ihminen koostuu ympäristöstä, jossa hän on kasvanut. Minä koostun betonilähiöistä ja niiden talojen muovimatolla päällystetyistä huoneista. Olen maalannut tätä ympäristöä ja sen ihmisiä. Vaikka yhteiskuntaluokkani takia minua kiinnostaa luokkia käsittelevä kirjallisuus ja teoria, en halua että maalauksistani tulee lukemieni esseiden kuvituksia. Näen mielessäni ja ympärilläni kuvia, joita toteutan teoksiini.

Olen Turun Taideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija, ja pääasiallinen tekniikkani on öljyvärimaalaus. Tyylini on ekspressionistinen mutta figuratiivinen. Maalauksen materiaalisuus on minulle tärkeää, haluan korostaa öljyvärin tekstuuria maalaamalla koville pinnoille, kuten alumiinille, MDF-levylle ja akryylilasille. Näillä pohjilla siveltimen vedot jäävät hyvin näkyviin.

Minulla on sarjakuvataustaa ja olen alkujani piirtäjä. Aiemmin työskentelin musteella, akvarelleilla ja guassilla. Jossain vaiheessa halusin teoksiini lisää tekstuuria, ja kun sitä ei saanut guassilla tarpeeksi, siirryin öljyvärimaalaamiseen. Aluksi oli vaikea sietää omaa kömpelyyttään uuden tekniikan äärellä. Asuin toisen kuvataiteilijan kämppiksenä ja maalasin tärpätin kanssa omassa makuuhuoneessani, tuuletusikkunaa raolla pitäen. Tosiaan myös nukuin samassa tilassa, missä teokseni kuivui, joten muutama aivosolu on luultavasti kuollut. Nykyisin kouluttautuneena ammattitaiteilijana osaan huolehtia työturvallisuudestani paremmin ja tärpätin käytöstä maalausnesteenä olen luopunut kokonaan.
Työhuoneeni sijaitsee Leaf Centerillä, vanhassa tehdasrakennuksesa Turun Kärsämäessä. Muistan lapsuudesta isän työskentelemässä ravintolan keittiössä hikeä valuen ja kasarirokkia mankasta kuunnellen. Työni ei ole yhtä raskasta kuin ravintola-alalla, mutta minäkin kuuntelen samoja kappaleita
maalatessani. Seison telineen edessä ja tanssin vähän samalla kun maalaan. Ehkä tästä syystä työskentelen mieluummin yksin, taidekouluaikoinakin odotin, että kaikki muut olivat lähteneet maalaussalista koteihinsa.

Aloitin piirtämisen noin puolitoistavuotiaana ja olen yhä samalla tiellä. Äidin oli pakko kantaa käsilaukussaan kynää ja paperia, koska piirtämisen tarve saattoi iskeä vaikka bussissa. Joskus mietin kuinkakohan moni aikuinen tekee yhä samaa juttua kuin taaperona. Kyllähän monet urheilijat ja klassiset muusikot toki ovat harjoitelleet pikkulapsista asti. En ole koskaan miettinyt mitä haluan elämässäni tehdä, ennemminkin sitä, miten voin mahdollistaa piirtämiseni ja maalaamiseni.
Ylä-asteikäisenä en juonut tai osallistunut kotibileisiin, vaan piirtelin koulun käytävien lattioilla istuen muiden sarjakuvanörttien kanssa. Koska olen varttunut japanilaisen sarjakuvan ja kulttuurin äärellä, teoksissani tulevat aina näkymään sieltä tulleet vaikutteet. Lisäksi uuden metatason tuovat vaikutteet
eurooppalaisesta taiteesta, joka puolestaan on saanut vaikutteita japanilaisesta taiteesta. Vaateartesaani-ystäväni suositteli japanilaista väriyhdistelmiä sisältävää opasta, jota käytetään esimerkiksi yukatoiden kuosien suunnittelussa. Saan kirjasta ideoita maalausteni väreihin.

Taiteen tekeminen tuo elämääni merkityksen tunnetta. Minun on saatava valmistaa käsityönä esineitä ja ajatella käsieni kautta. Maalatessa voin päästä meditatiiviseen tilaan, mutta toisin kuin monet olettavat,
taiteilijana ei voi aina työskennellä inspiraation vallassa. Jos sellaista odottelisi, ei saisi juuri mitään tehtyä. Usein maalaaminen on rasittavaa, jokin kohta teoksesta ei luonnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta valmiin onnistuneen maalauksen katseleminen tuntuu uskomattoman palkitsevalta. Ne pilalle menneet kasaankin työhuoneen nurkkaan. Olen onneton, jos olen pidemmän ajan maalaamatta tai piirtämättä.
Silti taidealalla haastavinta on fasiliteettien järjestäminen. Työtiloja on vaikea saada ja kuvataiteilijoille tarjotaan usein saneerausta kaipaavia rakennuksia, joissa on yleensä sisäilmaongelmia, mahdollisesti hometta. Todellisuudessa esimerkiksi liuottimia käyttävän taidemaalarin työtilan olisi oltava
ilmastoinniltaan parempi kuin normaalin asunnon. Useimmat taiteilijat eivät pysty maksamaan korkeaa vuokraa ateljeestaan ja hyvistä kohtuuhintaisista työhuoneista on kova kilpailu.

Tulevat näyttelyt:

Yksityisnäyttely Joellassa 17.1.-11.2.2024

Terveiset ostajalle:
Uuteen kotiin muuttaessani ripustan ensimmäisenä taidetta seinille. Kiitos että valitsit maalaukseni!

Tarina taidelainaamolta löytyvästä teoksesta:
Ebba
Kissani pitivät minut kiinni arjen rutiineissa perheenjäsenen menetyksen jälkeen ja ovat minulle rakkaita.
Kissat maalausten aiheina koetaan usein sentimentaaliseksi ja vähän kitschiksi. Kissa on hellyyttävä pehmoinen otus mutta samaan aikaan säälimätön tappaja, mikä tekee siitä vain entistä hellyyttävämmän. Tätä haluan kuvata. Tärkeä yksityiskohta teoksessa ovat maailman pienimmät etuhampaat.