TAMMIKUU Iida Ojanperä
HELMIKUU Sini-Meri Hedberg
MAALISKUU Jarkko Suvela
HUHTIKUU Sari Torvinen
TOUKOKUU Jaana Saario
KESÄKUU Vesa Aaltonen
HEINÄKUU Leena Pylkkö
ELOKUU David Crunelle
SYYSKUU Heli Sammalisto
LOKAKUU Milla Karppinen
MARRASKUU Taru Salonen
JOULUKUU Keanne van de Kreeke
Taiteilija Iida Ojanperä
TAMMIKUU 2025
Iida Ojanperä
Miksi teet taidetta ja mistä inspiroidut? Mitä asioita käsittelet taiteessasi ja miksi juuri nämä aiheet kiinnostavat sinua?
Koen itse elämän taiteeksi ja siksipä elonkirjon ilmaisu taiteen kautta tuntuu hyvin luonnolliselta. Jo lapsena pohdin: mitä sitten on, jos ei ole mitään? Mitä on tuon ei mitään takana? Teokseni kertovatkin tavalla tai toisella olemassaolosta – sen näkyvistä ja näkymättömistä tasoista. Teoksissani toistuu samat mystiset hahmot, jotka toimivat näiden eri tasojen yhdistäjinä. Minua kiinnostaa se, miten kaikki ovat yhteydessä toinen toisiinsa elämän kauniissa kudelmassa. Luonto ilmentää hienosti tätä yhteyttä. Luonto on suuri ideoiden aarreaitta. Avaruus, varsinkin tähtitaivaan tuijottelu, innoittaa aina. Viisaiden ihmisten viisaat sanat ravitsevat luovaa maaperää: viimeksi lukemani kirja, Erkki Lähteen ’Rakkaudesta luontoon’, oli niin inspiroiva, että tuntui kuin olisin keskustellut hyvän ystävän kanssa. Välillä jokin hyvin arkinenkin asia herättää inspiraation, kuten pesukoneen pyörittämä nenäliina, jolle piirrän kasvot. Elämä heittää ideoita mitä yllättävimmistä paikoista.
Onko tyylisi tai tapasi tehdä taidetta muuttunut vuosien varrella?
Vuosien varrella oma tyylini tehdä taidetta on vain syventynyt ja yhä rohkeammin luotan sydämeni ääneen – teen sitä mikä antaa iloa. Olen antanut itselleni vapauden leikkiä ja kokeilla taiteen kautta. En mieti trendejä tai sitä, millä saisin maksimaalisen näkyvyyden. Taiteellisen työskentelyni voi kiteyttää kostealle paperille putoavaan mustepisaraan, jonka säikeet laajenevat hienovaraisesti moneen suuntaan; nuo säikeet voivat ilmetä mustepiirroksina, maalauksina, runoutena, valokuvauksena tai vaikkapa omin jaloin seisovina haltiahahmoina. Tekniikasta riippumatta teoksissani on kuitenkin sama henki.
Miten työskentelet? (missä, yksin vai jonkun kanssa, hitaasti pohtien vai nopeasti idean synnyttyä?) Onko taide sinulle enemmän työ vai elämäntapa?
Minulla on oma yritys, BirdWay, jonka alla luon taidetta ja teen reikihoitoja. Asun ja työskentelen Tarvasjoella metsien ja peltojen ympäröimässä paikassa, jota yhdessä puolisoni Jounin kanssa kutsumme Tulipuuvaltakunnaksi. Oma työhuone (Taidetupa) löytyy kotimme pihapiirin hirsimökistä. Taide ja muu elämä limittyvät niin vahvasti yhteen, että taiteen tekeminen on minulle samanaikaisesti sekä elämäntapa että työ. Aina on jotain luovaa meneillään. Teosten toteutusvauhti vaihtelee: joskus voin tehdä teoksen alusta loppuun päivässä, joskus taas ideat muhivat vuosia ennen kuin ne saavat fyysisen muodon. Koen, ettei taiteilija työskentele koskaan täysin yksin, vaikka yksin työhuoneellaan touhuaisikin – ainahan joku muu tekijä tai ihminen on osallisena teoksen synnyssä. Emmehän elä erillisinä muista tai ympäristöstä. Toki työskentely voi mielen tasolla tuntua välillä yksinäiseltäkin, siksipä taiteellinen yhteistyö on aika ajoin tervetullutta: tein esimerkiksi syksyllä 2024 kuvamaailman Jounin meditaatiokirjaan, jonka Readme julkaisee vuonna 2025.
Iida Ojanperä: Valosta valoon III, akryylimaalaus, 2024
Iida Ojanperä: Valosta valoon IV, akryylimaalaus, 2024
Mitä taiteen tekeminen sinulle antaa? Entä mitkä asiat koet taidealalla haastaviksi?
Kuten jo yllä mainitsin, työskentelen ilon kautta. Taide antaa iloa. Se tuo rauhaa. Se syventää ymmärrystä elämään. Taide tuo ihmiset yhteen. Osallistuminen ensimmäistä kertaa syksyn 2024 Konstrundaniin avasi esimerkiksi yllättäviä yhteyksiä, tärkeimpänä niistä tuli läheisempi tuttavuus naapureihin.
Tällä alalla haasteeksi koen monien maksujen jatkuvat korotukset, kuten nyt noussut arvolisävero. Pienyrittäjät ja taiteilijat kärsivät tällaisista muutoksista eniten. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos hinnat nousevat ruuasta sähköön, niin kyllä se näkyy myös kulttuurin ja taiteen tarjonnassa ja hankinnassa. Samalla rahalla, mitä ”sijoitan” joka vuosi indeksikorotettuihin eläkemaksuihin, voisin kehystyttää myyntiin/näyttelyihin paljon enemmän teoksia. Taide on tärkeää. Se on yksi yhteiskunnan hyvinvoinnin tukipilareista.
Millainen taiteen kuluttaja sinä olet? Onko taiteilijoita, joiden teoksia ihailet tai joiden teokset puhuttelevat sinua, tai jokin taidekokemus/-elämys/-näyttely, joka sinulle on jäänyt mieleen?
Ehkä suurin (taiteen)mestari, jota ihailen on kuitenkin itse luonto – sen äärellä voi aina herkistyä, inspiroitua ja kokea ihmeellisiä elämyksiä. Luonnossa voi toki tuntea ahdistustakin – siellä koetut kamaluudet ovat valitettavasti aina ihmisen tekemää ja jättämää jälkeä. Museokortin voimin käyn suhteellisen paljon näyttelyissä, esimerkiksi Ateneumin tämän hetkisen Gothic Modern -näyttelyn teokset viehättävät minua. Elokuvat, konsertit ja kirjallisuus – niihin mielelläni syvennyn. Lokakuussa 2024 näin upean kolmetuntisen Estas Tonnen & Friendsin konsertin Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Yleensä tykkään työskennellä hiljaisuudessa, mutta Estasin musiikilliset maalailut laitan aina välillä soimaan työskentelyni taustalle.
Tulevat näyttelyt?
Minä ja Jouni olemme alustavasti sopineet metsätieteilijä Erkki Lähteen kanssa, että hän tulee keväällä 2025 tänne meidän Tulipuuvaltakuntaamme pitämään vapaamuotoisen luennon mm. metsien jatkuvasta kasvatuksesta ja luonnon energioista. Aiheesta lisää myöhemmin BirdWayn sivuilla (birdway.fi), mutta laitahan vinkki jo nyt sydämeesi itämään, mikäli haluat tulla kuuntelemaan Erkkiä ja oppimaan luonnosta. Tapahtuman aikana on mahdollisuus myös tutustua taiteeseeni.
Terveiset ostajalle.
Taide kuuluu kaikille! Taidelainaamo on mahdollistamassa tätä ajatusta, sillä sieltä voi vuokrata teoksen tiettyyn hetkeen tai sen voi ostaa ikiomaksi pikku hiljaa kuukausieriä maksaen. Kyllähän se on niin, että taiteen tekijät tarvitsevat taiteen ostajia ja toisinpäin – kyse on jatkuvasta vuorovaikutuksesta. Ei toista ilman toista. Omalta osaltani kiitän jokaista, joka on tukenut taidettani tai tulee tulevaisuudessa tukemaan. Olen aina onnellinen, kun teos pääsee uuteen kotiin.
Lyhyt tarina/taustoitus (korkeintaan neljästä) taidelainaamosta löytyvästä teoksestasi.
Taidelainaamossa on esillä neljä teostani, joiden henki muistuttaa voima- tai tarotkortteja. Kaikkien neljän teoksen taustalla hehkuu elämän tositarinat: esimerkiksi ’Queen of The Night’ on saanut inspiraationsa monille taiteilijoille tutun galleristin ja kehystäjän Rainer Lindewallin omakohtaisesta kasvikokemuksesta, josta hän kertoi, kun vein hänelle töitä kehystettäväksi ja samalla annoin joululahjaksi lääkeaaloen, jonka emokasvin sain alunperin isoäidiltäni. Tuomani aloe vera sai Rainerin muistelemaan puutarhuri-isäänsä, joka kasvatti olohuoneessaan Yönkuningatarta. Eräänä yönä isä pyysi Raineria katsomaan tätä kaunotarta, jonka ainokainen kukka oli auennut. Yönkuningattaren kukat aukeavat aina samanaikaisesti ja kukkivat taianomaisesti vain kerran!
Tammikuun nostossa on esillä akryylimaalaukset ’Valosta valoon II-IV’, joissa keskeistä ovat rauha ja tietoisuuden valo. Sisäinen rauha resonoi aina ympäristöön. Kun olet rauhassa, maailmakin on. Teokset olivat osana minun ja äidin (Riitta Ojanperä) Rauhassa-yhteisnäyttelyä galleria Hellassa Kauhajoella keväällä 2024.
Iida Ojanperä: Queen of the Night , muste, 2019
HELMIKUU 2025
Sini-Meri Hedberg
Sini-Meri Hedbergin mukaan taiteen maailma antaa mahdollisuuden sukeltaa syvemmälle. Hedberg kertoo että hänen tiensä taidemaalariksi ei ole ollut suora, vaan enemmänkin mutkitteleva mutta katkeamaton polku. Taiteesta on ehtinyt hänelle tulla reilussa kahdessakymmenessä vuodessa sekä työ että elämäntapa, eli erottamaton osa arkea. “Suurin intohimoni on kohdistunut aina maalaamiseen, johon otan vaikutelmia luonnosta, matkoista, taidehistoriasta, musiikista ja kirjallisuudesta. Aloitin urani muotokuvilla ja noin reilu kymmenen vuotta sitten siirryin maisemamaalaukseen. Näiden rinnalla olen tehnyt enemmän tai vähemmän abstrakteja maalauksia”, hän kertoo.Hedbergiä inspiroivat erityisesti pohjoinen taivas, abstrakti expressionismi, saksalainen 1800-luvun romanttinen maisemamaalaus sekä viime aikoina surrealismi. Taiteilija käy dialogia taidehistorian kanssa haluten kuitenkin maalata omakohtaisia sielunmaisemia; henkilökohtaisuus yhdistyy menneisyyden virtaan. Maalaaminen on jatkuvaa oppimista, itsensä haastamista ja kehittymistä. Materiaalit ja värit ovat Hedbergille ehtymätön lähde tarkastelulle.
Hedberg on huolestunut luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja (luonto)maiseman tulevaisuudesta, mikä näkyy hänen tämänhetkisten maalausaiheidensa valinnassa. “Haluan katsojan pysähtyvän hetkeen ja ajattelevan luonnon merkityksellisyyttä”, hän sanoo. Hedbergin maisemamaalauksissa pääosan saa luonto itse, niissä ei ole ihmisiä tai rakennettua todellisuutta.
Taiteilija Sini-Meri Hedberg
Sini-Meri Hedberg: Movements V, sekatekniikka, 2019
Työskentelystään Hedberg sanoo että maalaus on hänelle hitaasti kypsyvä prosessi, jossa teema yleensä syntyy teoksia valmistaessa. “Maalaaminen alkaa usein intuitiivisesti ja vauhdilla. Alussa värin käsittely on nopeaa, mutta vauhti hiljenee kerros kerrokselta ja lopulta maalaus saattaa valmistumista odotellessaan roikkua pitkäänkin työhuoneen seinällä. Loppuun liittyy hiljaista tuijottelua ja dialogia teoksen kanssa, pohdintoja teeman ja nimeämisen kanssa”, taiteilija kertoo.
Kysymykseen “Mitä taiteen tekeminen sinulle antaa” Sini-Meri Hedberg vastaa että taide on arvokasta ja se antaa tunteen, että ollaan tärkeiden asioiden äärellä. Maalaaminen on loputon keino oppia uutta, maailmasta, itsestä.
Taiteen kokijana Hedberg kertoo olevansa aktiivinen. Hän rakastaa käydä taidemuseoissa ja seuraa nykytaidenäyttelyjä ja ihailevansa ja vaikuttuvansa jatkuvasti erilaisista maalauksista ja monenlaisesta taiteesta. Viimeaikaisia näyttelyelämyksiä ovat olleet Salka Ritva Karela B-galleriassa, Kaija Hinkula Turun Taidehallissa, Peder Balke Sinebrychoffin Taidemuseossa ja Pauliina Mäkelä Malva museossa.
Tänä vuonna Sini-Meri Hedbergin töitä voi nähdä kahdessa yksityisnäyttelyssä Turun alueella. Toukokuussa avautuu Naantalin Taidehuoneella Naantalin musiikkijuhliin liittyvä kutsunäyttelyn (20.5.-8.6.) ja elokuussa häneltä nähdään uusia maalauksia Galleria Joellassa (20.8.-14.9.).
Hedberg osallistuu Rettigin kuvataiteilijoiden ryhmänäyttelyihin ensin Brysselissä maaliskuussa, ja kesäkuussa Galleria Askissa. Elokuussa hän on mukana Taiteen talon Yllin Kyllin –yhteisnäyttelyssä.
Lyhyt tarina taidelainaamosta löytyvästä teoksestasi sekä terveiset ostajalle
Taidelainaamolla on nyt saatavilla maalaukseni Länsituuli (2019), joka on saanut innoituksensa tuulesta. Tuuli on näkymätön, mutta sen havaitsee liikkuvissa lehdissä, aalloissa, maisemassa, pilvissä. Maalaus tarkastelee tuulen luonnetta, keskittyen pääosin sen lempeämpään puoleen ja luonnon kauneuden välittämiseen katsojalle.
Kiitos että valitsit maalaukseni, tuet turkulaista taidetta ja mahdollistat työskentelyni jatkuvuuden!
Sini-Meri Hedberg: Länsituuli, akryylimaalaus, 2019
MAALISKUU 2025
Jarkko Suvela
“Teen taidetta luodakseni jotain kaunista, jonka haluan jakaa muiden kanssa”, sanoo taiteilija Jarkko Suvela.
Suvela kertoo inspiroituvansa enimmäkseen toisten taiteilijoiden teoksista (riippumatta taiteenalasta). Teoksissaan hän käsittelee toistuvasti uskomuksia ja subjektiivista maailmankuvaa, kuten aistihavaintoja. “Nämä aiheet kiinnostavat minua, sillä ne luovat oman todellisuuden yksilölle joka voi poiketa radikaalisti muiden todellisuudesta”, hän kertoo.
Taiteilija kertoo että hänen tapansa tehdä taidetta on muuttunut vuosien varrella hyvinkin paljon, ja hän odottaa sen muuttuvan vielä jatkossakin. Suvela kokee että samaa kaavaa toistava taide ei sovi hänelle. Hänelle merkittävä syy pysyä kuvataiteen parissa on tutkimuksellinen lähestyminen tekemiseen, ja samalla taidon kehittäminen eri materiaaleilla.
“Työskentelen pääasiassa yksin, vaikka onhan tässä ehditty muutamaankin yhteistyöprojektiin vuosien varrella”, Suvela kertoo. “Työskentelytapani on intensiivistä ja usein teen ajatustyön teoksia varten työhuoneen ulkopuolella, kuten esimerkiksi metsässä kävellen.
Taiteen tekeminen on minulle elämäntyö,” hän sanoo.
Taiteilija Jarkko Suvela
Jarkko Suvela: Mutaatio 2, öljymaalaus, 2021
Kysyttäessä merkittävä taidekokemuksia ja taiteilijoita Suvela vastaa että yksittäisten taiteilijoiden nimeäminen on aina vaikeaa, varsinkin kun nykyaikana uusia taiteilijoita tulee vastaan niin usein. Hän sanoo ylipäätään ihailevansa surrealistisia ja tunteikkaita teoksia, jotka on tehty taidokkaasti, ja että jos joku taiteilijan nimi pitäisi valita, niin se olisi Adrian Ghenie. Parhaiten mieleen jäänyt kokemus Jarkko Suvelalle on taideyhdistys Harhan 24h näyttely, joka toteutettiin Joensuun taidekeskus Ahjossa. Yhdistyksen jäsenet, Suvela mukaan lukien, olivat yön yli näyttelytilassa valmistamassa teoksiaan näyttelyä varten.
Kuvaus kolmesta lainaamolla olevasta teoksesta:
Mutaatio 2
Teoksessa on evoluutiota käsittelevä aihe, joka syntyi koronaviruksen dominoivassa ajassa. Pohdin tuolloin, mihin suuntaan maailma on muuttumassa. Teos on tehty myös kokeellisin keinoin, jolloin maalasin taulun lasille nurinperin.
Keuhkot
Teos on saanut alkunsa kävelylläni Mälikkälän metsässä ja maalauksellani halusin tuoda esille luonnon kauneutta.
Jarkko Suvela: Keuhkot. öljymaalaus, 2022
Jarkko Suvela: Graffitti, öljymaalaus, 2023
Graffitti
Tässä teoksessa on graffitikulttuurista poimittu termi ’jyrätä’ pääosassa. Termi tarkoittaa edellisen kuvan päälle maalaamista.
Terveiset ostajalle:
Teokseni on pieni osa maailmaani, jonka haluan jakaa kanssasi. Tuokoon se kauneutta päivääsi.
HUHTIKUU 2025
Sari Torvinen
“Teen taidetta, koska se on minulle luontainen tapa havainnoida, kommunikoida ja ajatella”, sanoo taiteilija Sari Torvinen. “Joskus minua kiehtova ilmiö ottaa ensin muodon kuvana ennen kuin edes ymmärrän, mitä käsittelen tai miksi se vetää minua puoleensa. Sitten se voi purkautua puheeksi tai toiminnaksi ja se taas voi johtaa uusiin kuviin.”
Torvisen mukaan maailma on täynnä inspiraation lähteitä. Hän kertoo skannaavansa ulkona kävellessään näkymää ja poimivansa sieltä visuaalisesti kiinnostavia kohteita, jotka voivat tulla esiin vaikkapa teoksen aiheina tai jonain väriyhdistelmänä. Hän lukee ahdistavia uutisia päivänpolitiikasta tai toiveikkaita kuvauksia ihmisten kyvystä kehittää empatiakykyään, ja niistä valuu jotain teoksiin.
Kasvit ovat olleet viime vuosina Torvisen taiteellisen tuotannon tärkein inspiraatio. Ne edustavat hänelle perustavaa laatua olevaa turvaa, ja hän arvostaa niiden tarjoamia monia palveluja ekosysteemille, mielenterveydelle ja hyvinvoinnille. Kasviaiheet toimivat alustana tarkastella ekologiaan, ruoantuotantoon, kiertokulkuun ja monimuotoisuuteen liittyviä kysymyksiä.
Sari Torvinen: 2. sarjasta Maatujat (2025), öljymaalaus
Torvisen viimeisimmät teokset ovat sukeltaneet kasvien juurille — multaan ja sen pieneliöihin. “Peltojen ravinteikkuus ja humuskerroksen paksuus ovat tehomaatalouden myöstä laskeneet hälyttävästi ja olemme menettämässä hedelmällisen maan. Se näkyy jo nyt ruokakasvien ravintoarvon huononemisena, mutta ennen pitkää seuraukset ovat vieläkin ikävämmät,” hän pohtii.
Kysymykseen onko hänen tapansa tehdä taidetta muuttunut vuosien varrella Torvinen vastaa että tavallaan ei, sillä muutos on ollut pysyvä asia hänen taiteessaan aina. Tällä hän viittaa siihen, että hän on työskennellyt niin monella tekniikalla: tehnyt piirustuksia, installaatioita, maalauksia, valokuvia, videoita. Nyt hän on palannut maalauksen pariin 29 vuoden tauon jälkeen, mutta muutakin pulppuilee.
“Nuorena maailma olin minä itse ja teemat sen mukaisesti identiteettiin ja ihmissuhteisiin liittyviä. Nyt on esiintynyt pyrkimystä yrittää ymmärtää muutakin maailmaa. Yksi pitkään pysynyt asia on ollut hidas punnerrus teoksen konseptin, idean, parissa. Viime aikoina olen tästä välillä livennyt materiaalilla leikittelyn puolelle, hiukan”, taiteilija sanoo.
Torvinen kertoo työskentelevänsä yleensä yksin, mutta hänellä on luotettu taiteilijaystävä, jonka kanssa pallotella ideoita ja antaa tukea ja kritiikkiä. Torvinen ottaa usein
muita ihmisiä mukaan teostensa alkuvaiheeseen, kun hän kerää taustatietoja tai muuta materiaalia. Hän on mm. haastatellut bioarkeologia muinaistulokaslajeja käsitteleviä teoksia varten tai jakanut ihmisille taimia kasvatettavaksi ja koonnut tällä tavalla materiaalia teokseen, joka käsitteli suurimmalta osalta ihmisiä lähes kadonnutta kykyä kasvattaa itse ruokaansa.
“Taide on mukana melkein kaikessa elämässäni, niin työssä kuin tapana olla ja elää,” Torvinen sanoo. “Paras hetki taiteen tekemisessä on se, kun idea tulee. Se tuntuu päänahassa kihelmöintinä ja rinnassa jyskää. Oli itse aihe kuinka synkkä vaan, niin idea tuo iloa ja tunteen siitä, että lähtee lentoon. Teoksen valmistumisen hetki taas on jotenkin pettymys. Eikö enää olekaan ongelmia ratkaistavana tai unelmaa jahdattavana? Tässäkö se nyt oli?”
Kysyttäessä taidealan haasteista Torvinen mainitsee taloudellisen toimeentulon, ja sanoo että tämä ei varmaan yllätä ketään. “Me kuitenkin tuotamme kaupungeille vetovoimaa ja pitovoimaa kulttuuritapahtumilla ja ilmaisesti nautittavilla näyttelyillä”, hän sanoo ja jatkaa että näyttelyt tehdään hyvin usein omasta pussista ja ilman palkkaa. “Kannatan kansalaispalkkaa ja toivon, että taiteellisen työn arvo tunnustetaan,” taiteilija sanoo.
Sari Torvinen: Helin ruusukvitteni Kasvimuotokuvia-sarjasta (2023), sekatekniikka
Sari Torvinen: Helin raparperi, lokakuu Kasvimuotokuvia-sarjasta (2024), öljymaalaus
Taiteen kuluttajana Torvinen sanoo olevansa monipuolinen. Hän nauttii kirjallisuudesta ja käy näyttelyiden lisäksi katsomassa teatteria, elävää musiikkia ja elokuvia. Tanssiesityksissä hänen tulee käytyä harvemmin, mutta aina se on elämys ja sen jälkeen miettii, miksei käy useammin.
“Ei minulla ole mitään yhtä suurta idolia. Juuri nyt tuntuu vetävän puoleensa huumori, detaljikkuus, katoavuus ja kevyt törkeys. Näitä löytyy runsain mitoin Anj Smithin ja Marcel Dzaman maalauksista.
Mieleen jäänyt taidenäyttely on Ars 83. Olin sinä vuonna aloittanut taideopintoni Lahden Taideinstituutissa ja näin varmaan ensimmäisen kansainvälisen nykytaiteen näyttelyni. Mind blowing,” Torvinen kertoo.
Sari Torvinen valmistuu kevään päätteeksi julkisen taiteen asiantuntijaksi (kuvataiteilija yamk) LAB- ammattikorkeakoulusta.
Terveiset ostajalle
Kiitos, kun ostat taidetta. Teosteni jokaisen värivalinnan tai viivan takana on monta ajatusta ja päätöstä. Nyt teos aloittaa keskustelun sinun kanssasi.
TOUKOKUU 2025
Jaana Saario
Teosten tekeminen on Jaana Saariolle ajattelemisen muoto, tapa selvittää ajatuksia ja tuoda niitä visuaaliseen muotoon. “Ilmaisun kieli on laajempi, monimutkaisempi ja vivahteikkaampi kuin verbaali kieli. Taiteellinen ajattelu on tapa ymmärtää maailmaa ja olla siinä”, taiteilija sanoo.
Saario käsittelee teoksissaan sellaisia teemoja, jotka tarttuvat häneen eivätkä päästä irti. “Ne ovat ihmetystä herättäviä tai mieltäni vaivaavia asioita, joita kehittelen monelta kannalta,” hän kuvailee. Saarion mukaan taiteellinen prosessi on äärimmäisen kiehtova ja vangitseva. Siinä ei ole ennalta määriteltyjä kaavoja tai rakenteita, eikä myöskään selkeää alkua tai loppua. Kaikessa vapaudessaan prosessi voi välillä olla hyvinkin turhauttava, mutta hyvin edetessään ja sujuessaan se on taiteilijalle parasta sielun ruokaa.
Saario kertoo taidealalle hakeutumisen olleen jo peruskoulun jälkeen selvä suunta jota tavoitella. Helsingin taidelukion jälkeen hän kouluttautui kuvataideopettajaksi (taiteen maisteri Taideteollisesta korkeakoulusta). Hän halusi ansaita elantonsa taidealalla, mutta pitää varsinaisen maalaamisen vain itsellään ilman paineita ja ulkopuolisia vaateita. Muutaman opetusvuoden jälkeen Saario jatkoi Aalto-yliopistossa vielä tohtorin tutkintoon ja väitteli vuonna 2010, kuvataiteellisesta prosessista.
“Varmasti tyylini ja työskentelytapani ovat muuttuneet ja kehittyneet vuosien varrella,” Saario pohtii. “Kiinnostus ihmiseen ja arkisiin elämän ilmiöihin on kuitenkin säilynyt. Minua kiehtovat loputtomasti eri kulttuureissa ja ajassa tapahtuvat ilmiöt, uskonnolliset ja filosofiset rakenteet, tapakulttuurit, ihmisen perustarpeet, eläimellisyys ja hauraus.”
Teknisessä mielessä Saarion työskentelyssä maalaamiseen on ajan myötä sekoittunut paljon tekstillisiä elementtejä, piirustusta ja eri materiaaleja, joita yhdistelemällä taiteilija pääsee haluamaansa lopputulokseen.
Jaana Saarion työhuone on kotona vanhassa maalaistalossa, jossa hän asun lastensa ja koiran kanssa. Kotona työskentely sopii sirpaleiseen arkeen erinomaisesti, sillä siten voi pikaisesti käydä tarkistamassa tai tekemässä jonkin nopean työvaiheen tai vetäytyä työhuoneelle pidemmäksi aikaa.
“Varsinaiset työskentelyprosessini ovat usein pitkiä, noin puolesta vuodesta neljään vuoteen kestäviä jaksoja, joiden aikana käsittelen itselleni ajankohtaisia teemoja,” Saario kertoo. Yksittäinen teos viettää päiviään keskeneräisenä tyypillisesti muutaman kuukauden, mutta taitelija kertoo että toki on niitäkin, joiden kanssa vierähtää vuosikin ennen kuin ne asettuvat valmiiksi.Saariolle taide on monipuolinen työ, mutta ennen kaikkea elämäntapa. Hän toimii paitsi kuvataiteilijana niin myös taidekasvattajana, taidealan koordinaattorina, hanketyöntekijänä, kuraattorina ja luottamushenkilönä. “Kaikki, mitä teen, tapahtuu kuvataiteen alalla, ja kaikki toiminta tukee samaa intressiä. Joku toimintani tuo elantoa, joku toinen syö sitä. En haluaisi luopua mistään työkenttäni osasesta,” taiteilija summaa.
“Taiteen tekeminen tukee koko olemistani, ajatteluani ja asennoitumistani ympärillä olevaan. Maalaaminen itsessään antaa minulle energiaa. Kun työskentely sujuu hyvin, olen parempi ihminen, pystyn keskittymään ja kuuntelemaan syvemmin, en tarvitse lepoa eikä minua vaivaa pienet, arkiset asiat,” Saario sanoo, ja jatkaa että kuvataiteilijan ammatti on pähkähullu. Taloudellinen selviäminen vaatii kompromisseja, joita hän itse ei ole halunnut tehdä ja siksi hän on alunperin kouluttautunut taidekasvattajaksi. Toisaalta opetustyö vie huomattavasti aikaa eikä intensiivinen keskittyminen taiteen tekemiseen ole aina mahdollista. Jaana Saariolla onkin koko ajan vaakakupeissa vähintään kaksi visuaalisen alan ammattia, joiden välillä hän tasapainoilee. Tilanne suo monia vapauksia ja liikkumavaraa, mutta toisaalta hajottaa keskittymistä erilaisiin toimintoihin.
Taiteen katsojana Jaana Saariota puhuttelevat hyvin monenlaiset teokset ja tekijät, sekä historialliset että nykyiset, kansainväliset että kotimaiset ja paikalliset tekijät.
“Toni R. Toivosen teokset tekivät minuun pari vuotta sitten lähtemättömän jäljen. Teosten tekotapa kokonaisuudessaan pakotti ajatukseni uuteen asentoon. Kuolema aiheena on minulle loputtoman kiinnostava ja Toivosen lähestymistapa toisaalta tuore ja tuhlaileva, toisaalta kärsivällinen ja kunnioittava.
Myös vasta menehtyneen ite-taiteilija Petri Martikaisen, joka minulla oli kunnia parin vuosikymmenen ajan tuntea, syvä elämänkatsomus ja vapaa, laajasti assosioiva mieli ja taiteellinen työskentely on ruokkinut ja sanoittanut myös omaa ajatteluani ja prosessiani,” Saario kertoo.
Viime vuosi oli Saariolle ahkera näyttelyvuosi, ja nyt hän haluaa jonkin aikaa rauhaa tekemiselleen ja muutaman uuden teknisen asian kokeilemiselle. Saario toimii myös Wiurilan kesän kuraattorina, ja tänä vuonna siellä järjestetään laaja biennaalinäyttely joten hän haluaa myös siksi pitää kalenterinsa vähän väljempänä. Kesän aikana hän aikoo tehdä materiaalikokeiluja, joissa yhdistyy mehiläisvaha, dammarhartsi, sellakka, terva, kiinalainen tussimaalaus sekä temperamaalaus, ja näitä teoksia nähdään varmaan seuraavaksi joissain ryhmänäyttelyissä.
Terveiset ostajalle.
Taideteoksen hankkiminen on suuri päätös ja innostava teko. Parhaimmillaan teos ruokkii kanssaeläjänsä näkemistä ja ajattelua monella tavalla, ja parantaa elämisen laatua arjessa.
Itselläni on kotona useita muiden taiteilijoiden tekemiä teoksia esillä. Ne ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin vaikkapa huonekalut. Seurustelen teosten kanssa aivan huomaamattani ja äänettömästi. Ilman taidetta kotini olisi vain talo, jossa asun.
Lyhyt tarina/taustoitus taidelainaamosta löytyvistä teoksistasi.
Taidelainaamolla on parhaillaan kaksi vuonna 2017 valmistunutta maalausta, Odotus ja Räjähtäminen sekä kaksi vuonna 2022 valmistunutta maalausta Iris missouriensis ja Dianthus caryophyllus. Nämä kuuluvat omiin kokonaisuuksiinsa, joissa molemmissa kukat toimivat ilmaisullisina elementteinä laajemmille asiayhteyksille.
Vuoden 2017 maalaukset käsittelevät hiljaisuudesta, kylmyydestä ja kuivuudesta heräävää uutta, voimakasta elämää. Oma elämänvaiheeni oli pitkään ollut murheellinen ja vaikea. En enää uskonut iloon tai elämänhalun virkoamiseen. Selviytyminen oli täyttänyt arkeni kokonaan. Kun talvi vähitellen muuttui kevääksi, tulin seuranneeksi pihassani kasvavien vanhojen vaahteroiden muutosta. Oksien päissä olevat kivikovat, pienet nuput alkoivat hitaasti kasvaa ja avata ulompia kerroksiaan. Kevään edetessä niiden kasvu kiihtyi ja vanhojen runkojen rakosista alkoi valua mahlaa. Lopulta nuput räjähtivät auki vaaleanvihreinä konfetteina. Dokumentoin ja maalasin tätä muutosta, pohdin paljon ihmisen psyykkisiä voimavaroja ja toivon merkitystä.
Koko sarjan nimi on Uusia alkuja ja työstin sitä vuosien 2016 ja 2017 aikana. Maalaukset ovat sekateknisiä sisältäen akryylimaalausta, hiili- ja lyijykynäpiirustusta.
Vuoden 2022 maalauksissa kukat ovat muuttuneet surukukiksi. Ukrainalaisten suru, kauhu ja menetys levisi koko Eurooppaan. Se tuli meille erityisen lähelle ukrainalaisten perheenjäsenten myötä. Koko arki muuttui, oma näkemys maailmanjärjestyksestä piti päivittää perusteellisesti. Mielessäni risteilivät monenlaiset elementit, joita kaikkia kuitenkin leimasi syvä myötätunto ja tarve ymmärtää uusia ja samalla menneiden sukupolvien jo elettyjä murheita.
Sarjassa kaikilla kukilla on vanha symbolinen merkitys taiteen ja politiikan historiassa, kuoleman ja kärsimyksen vertauskuvina, myrkkykasveina, vastalauseina ja viesteinä. Teosnimet viittaavat kasvien latinankielisiin nimiin.
Maalaukset ovat sarjasta Harmaan sävyt. Sekatekniset tussimaalaukset on toteutettu vanhoille amerikkalaisille postisäkeille, joiden pinnassa kulumat ja parsimisjäljet saavat kunniapaikan. Maalauksissa on paljon ukrainankielisiä tekstejä, joista osa on banaaleja kirjeenvaihtolauseita (kuten; mitä sinulle kuuluu? miten sinä voit?) ja osa vanhoja kehtolauluja.
KESÄKUU 2025
Vesa Aaltonen
Valokuvataiteilija Vesa Aaltoselle taide on tapa olla olemassa. Hän käsittelee teoksissaan monenlaisia aiheita, mutta hänen viimeaikaiset työnsä ovat liittyneet vahvasti metsämaisemaan ja ennen muuta hänen henkilökohtaiseen suhteeseensa metsään. Aaltoselle luonto on suuri inspiraation lähde, josta hän kertoo ammentavansa jatkuvasti.
Aaltonen on työstänyt taiteellis-dokumentaarista metsäprojektia vuodesta 2016. Viime vuosina työn luonne on muuttunut mielikuvamaisemista toisaalta perinteisempään, toisaalta kokeellisempaan suuntaan. Taiteilijan mukaan kokeellinen työ käsittelee metsän syntyä, elämää ja sen tulevaisuutta. Hän käsittelee työssään myös ihmisen muuttuvaa luontosuhdetta ja metsän vaikutusta ihmiseen, sekä yksilön mahdollisuuksia ja asemaa ilmastokriisin keskellä. Aaltonen työskentelee metsäprojektinsa parissa pääosin omistamallaan kahden hehtaarin metsäpalstalla, joka mahdollistaa myös monialaisempaa työskentelyä.
Vesa Aaltonen kertoo kasvaneensa taiteilijaksi vähitellen. Hän sanoo työskentelytapojensa muuttuvan koko ajan monialaisemmaksi: valokuvataide saa rinnalleen vaikutteita vaikkapa maataiteesta ja ympäristötaiteesta, ja viime aikoina hän on kokeillut myös erilaisia kuvanveistotekniikoita.
Kysyttäessä taiteilijan työstä Aaltonen vastaa taiteen olevan erottamaton osa hänen elämäänsä. Taiteen avulla on mahdollista ilmaista asioita, joita ei muuten saa tuotua esiin. Aaltonen kuvailee taiteen kielen olevan yleismaailmallinen kieli joka välittää sanomaa jokaiselle vastaanottajalleen. Taiteilija kertoo taiteellisen työn olevan hänelle useimmiten melko yksinäistä, ja että joskus prosessit ovat nopeita ja spontaaneita, kun taas toisinaan ideat kypsyvät ja odottavat toteutumistaan. Aaltosen tärkeimmät työt ovat kuitenkin lopulta syntyneet kuin itsestään. Joskus talous aiheuttaa kitkaa, kun taiteen tekemiseen jää liian vähän aikaa kun on paljon muuta. Turun Pormestarimallissa uudelle valtuustokaudelle 2025-2029 on luvattu, että taiteen ammattilaisten toimintaedellytyksistä huolehditaan, ja Aaltonen sanoo toivovansa todella että näin käy, sillä hän on mukana pyörittämässä yhdistyspohjalta myös Galleria Askia Taiteen talossa.
Taiteen talossa Aaltonen työskenteleekin, keskellä monimuotoista taideyhteisöä, josta hän ammentaa uusia kokemuksia jatkuvasti. Aaltonen on aktiivinen taiteen seuraaja ja käy näyttelyissä, ja on lisäksi toiminut yli 20 vuotta taideteosten valokuvaajana ja saanut siten aitiopaikalta nähdä tuhansia teoksia taidemuseoissa, säätiöissä, yksityiskokoelmissa sekä tietysti taiteilijoiden työhuoneilla. Tänä vuonna Aaltosen töitä voi nähdä Rettigin kuvataiteilijat ry:n yhteisnäyttelyissä, ja viidennen kerran toteutuvassa kesänäyttelyssä Kirkkopuiston terassin ulkoalueella.
Terveiset ostajalle
Toivon, että taiteeni koskettaa. Valokuvataide on joustava sisustusmuoto ja teoksista on mahdollista valmistaa myös yksilöllisiä, täydellisesti tilaan räätälöityjä versioita useille eri materiaaleille.
Lyhyt taustoitus taidelainaamosta löytyvästä teoksestasi
Tarkastelen Elomaa-hankkeessa valokuvataiteelliseen työhöni pohjautuen metsän merkitystä ihmiselle ylisukupolvisen ja henkilökohtaisen metsäsuhteeni kautta. Omistan kaksi hehtaaria vanhaa kaunista metsää Pomarkussa Satakunnassa. Metsä on osa isoisäni vanhaa pientilaa ja siksi minulle tärkeä. Metsän viereisellä järven rannalla sijaitsee mökki, lapsuudestani asti täynnä muistoja. Paikka on minulle suuri inspiraation lähde, ammennan siitä jatkuvasti ja siellä olen kuvannut valtaosan taiteellisesta työstäni, varhaisimmat yli 20 vuotta sitten.
HEINÄKUU 2025
Leena Pylkkö
Taiteilija Leena Pylkkö tekee saviveistoksia joissa hän pyrkii vangitsemaan hetkellisen, joskus nolonkin jokapäiväisen kokemuksen. “Ruumiillinen subjekti on mukana jokaisessa teoksessa”, taiteilija kertoo ja jatkaa että “siksi veistokseni ovat usein päättömiä – ethän itse näe päätäsi! Et myöskään näe selkääsi, tai takamustasi. Silti tunnet ne. Leikittelen näkemisellä ja tietämisellä.”
Leena Pylkkö opiskeli kuvanveistoa Kuvataideakatemiassa ja myös Saksassa Kielin Muthesius-taidekorkeakoulussa, josta valmistui. Taiteellisen uran alku sijoittuu jo Porvoon lasten ja nuorten taidekouluun. Pylkölle tärkeä käännekohta oli Kuvataideakatemian kuvanveiston opettajan, edesmenneen Radoslaw Grytan tokaisu kun hän kävi juttelemassa jatko-opinnoista: “mitä sä Leena enää opiskelet, ala tehdä!” Ja niinpä Pylkkö alkoi tehdä.
Tietyt aiheet toistuvat hänen töissään, ja niiden pohtiminen jatkuu aina vaan. Pylköllä on myös filosofian lisensiaatin tutkinto filosofiassa, joten pohtiminen onkin hänen alaansa. Taiteilija kertoo että kehollisuus ja kiinnostus luonnon monimuotoisuuteen ovat aina mukana myös hänen muussa elämässään ja lukuvalinnoissaan, joten tavallaan taiteen tekeminen on hyvin hidasta. Toisaalta yksittäinen teos saattaa syntyä nopeastikin, kun sen ajatus on etukäteen valmis. “Mikään ei ole niin täydellistä keskittymistä vaativaa kuin jonkin muodon muovaaminen. Minä en voi pitää edes radiota päällä taustalla! Se on myös siksi hyvin väsyttävää,” hän sanoo.
Leena Pylkön mukaan museot, galleriat ja näyttelyt tekevät elämästä rikasta, ja museokortti on aina niitä vuoden parhaita ostoksia. Pylkkö ihailee rohkeutta – esimerkiksi aina nähdessään Schjerfbeckin myöhemmän iän töitä hän miettii miten Schjerfbeck uskalsi maalata noin!
Tänä vuonna Pylkkö kertoo palanneensa tekemään kuvanveistoa pelkän tuntoaistin avulla. Hän peittää valmisteilla olevan teoksen näköaistiltaan, ja näin on syntynyt esim. verkkariasuinen Maantiekiitäjä-teos.
“Minulle on merkityksellistä, jos taiteeni katsoja sanoo tunnistaneensa itsensä kuvaamistani tilanteista tai ajatuksista. Näyttelyssä kävijä ei ehkä arvaakaan, kuinka paljon merkitystä on ihan pienelläkin tämäntapaisilla kommenteilla vieraskirjassa!”, Pylkkö sanoo.
Hän kertoo että taidealalla tärkeintä on saada töitä esille varsinkin uran alussa. Pylkköä itseään auttoi Lounais-suomessa 2000-luvun alkupuolella käynnissä ollut Artists in the Archipelago -hanke, joka nimenomaan järjesti näyttelytilaisuuksia. “Galleriamaksut ovat todella korkeita, jos ei satu saamaan apurahaa edes niiden kattamiseen. Työajan kustannukset ovat vielä asia erikseen!,” taiteilija summaa.
Leena Pylkkö on juuri pitänyt kaksi yksityisnäyttelyä, joista toinen oli Salossa, toinen Lohjalla. Tuleva syksy on hänelle vähän toisenlaista tekemistä – hän seen viettää residenssissä syventyen erityisesti performanssiensa teemoihin. Ne käsittelevät puhdistumista – hyvin konkreettisen puhdistamisen eli siivoamisen kautta.
Terveiset ostajalle.
Lainaamosta saat aineettomia lahjoja, jos mietit mitä antaa jollekulle, jolla on oikeasti jo kaikkea. Taidelainan saa palauttaa!
Lyhyt tarina taidelainaamosta löytyvästä teoksestasi.
Savilehmät ovat sellaisia hyvän mielen teoksia. Laita rauhassa makoileva savilehmä työpöydällesi ja muista itsekin välillä rauhoittua! Olen piirtänyt muistiinpanoja lehmistä jo asuessani vuoden verran Högsåran saarella 90-luvun lopulla. Lehmämuistiinpanoja on myös Ahvenanmaan Jurmosta. Kaikkiin näihin paikkoihin minut on vienyt puuvenepurjehdusharrastus.
Olen viime aikoina kehittänyt viipaloimistekniikkaa, jolla haluan saada saven kertomaan tarinaa melkein kuin savisarjakuvina. Näiden töiden aiheena on aina jokin muutos, usein ihmissuhteissa tapahtuva.
ELOKUU 2025
David Crunelle
David Crunelle had been working professionally in graphic design and photography since 2006, and started creating visual art in 2014. His first solo exhibition that same year created a snowball effect, and everything took off quickly. Crunelle started making art mainly to challenge himself and to create something of quality, technical, and artistically valid according to his own definition. The artist says that both the process and the inspiration come from work, in the truest sense of the word. “Studying, conceptualizing, developing—all of that is work. There’s no mystical or spontaneous inspiration. All of my works stem from an artistic process rooted in labor, not a hobby,” he says.
The subjects of his work are always related to the state of mind of his at the time. He explores his themes through symbolism, which is always clearly present in his work. “I see it as a way to leave a trace of a specific time period. These topics include, for example, the handling of the COVID crisis, the excesses of social media, the rise of fascism in Europe, but also the abandonment of hope or workaholism, “ he explains. “It’s never a very cheerful subject matter,” the artist adds.
David Crunelle works in a very small space — a piece of wall and half a desk. He sets aside study periods of a few weeks per year during which he conceptualizes the elements around the chosen themes and conducts technical and historical research. Then over a week or two he gathers the necessary materials and begins the execution, which usually takes a few very intense weeks as well. The series are completed in a very short time frame, followed by long periods of inactivity, sometimes up to two years. The artist says that since his artistic process mirrors that of a job, he doesn’t want to dedicate too much time to it.
The techniques and styles of the works have evolved, though they never stray too far from the artist’s original premise: very technical, challengingly precise, very intense, full of symbolism and references. “If we’re looking for evolution,” he says, “I’d say I reduce the amount of figurative elements with each new series. Living now in Turku likely influences my way of working. I’m much more at peace in daily life and almost certainly influenced by the country’s culture.”
David Crunelle developed his interest in art through Constructivism, with Rodchenko, Klutsis, and the entire Bauhaus movement. In visual arts, he deeply admires Leandro Erlich, Tomaselli, Wangechi Mutu, Turrell, Klarwein, Cattelan, Judith Schaechter, Sikander, etc. Music has always been with him, and the influence of certain musicians or bands is as significant as that of visual artists. “If I had to choose one artwork, it would be The Dinner Party by Judy Chicago, which I consider the most intelligent and perfect piece in contemporary art,” the artist says.
Crunelle says that having never attended art school, the learning aspect of his work brings him great satisfaction. To him, techniques and history are the most interesting elements in creating new series.
“As for the art world,” Crunelle says”, I think, like many others, that the promotional side of one’s work is a real nightmare. That’s why I don’t spend time on social media trying to build a following or chase an algorithm. I also regret not having more technical discussions with other artists—that’s a real absence in my life. I have absolutely no interest in discussions about how hard it is to find galleries, artwork pricing, or self-promotion.“
Currently David Crunelle is working on a new series after a two year break. It will be presented in Brussels in November 2026, but some of the pieces will very likely be shown in group exhibitions even before that.
A short story/context about some of your works present at the Artothèque:
The Electrum series is a very technical series of small-format works that was very successful and appreciated by all kinds of audiences, of all ages—which always brings me joy.
SYYSKUU 2025
Heli Sammalisto
Olen syntyperäinen saaristolainen.
Ympäröivän meren loputon liikehdintä myrskyineen ja tyvenineen, meren ankaruus on vaikuttanut elämääni.
Pohdin taiteessani ihmiskasvoja ja ihmistä. Luontosuhdetta. Tunteita, jotka näkyvät kasvoilta. Elämän karheita leimoja.
Luonnon salaperäisyys ja mystisyys ovat aina askarruttaneet mieltäni.
Leena Luostarinen on yksi monista taiteilijana vaikutuksen tehneistä, myöhemmin Anna Retulainen.
Taide on minulle asia, joka kannattelee elämäni loppuun asti.
LOKAKUU 2025
Milla Karppinen
Kuvataiteilija Milla Karppinen kuvailee taiteen tekemisen olevan itselleen iloa ja huvitusta. Hän huvittelee tekemällä monenlaista taidetta ja yhdistelemällä erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, ja iloitsee uuden löytämisestä ja ennakkoluulottomasta testailusta sekä sen avulla syntyneistä hassuista pinnoista ja jäljistä. Hän kertoo saattavansa inspiroitua jostain väristä tai vaikkapa naarmusta maalipinnassa, ja myös hylätyt esineet ja vanhat valokuvat inspiroivat häntä keksimään niille itse tarinoita.
“Pohdin taiteessani usein luonnon tilaa ja ihmisen osaa siinä,” taiteilija sanoo. “Luonto on ollut minulle lapsesta saakka tärkeä ja metsään menen päivittäin hengittelemään kaarnan tuoksua. Luonnossa liikkuessa vuodenaikojen vaihtelu ja hiljalleen niiden mukana muuttuva metsä on jatkuva ihmetyksen ja inspiraation lähde”, hän kertoo.
Karppisen mukaan hänen tyylinsä tehdä taidetta muuttuu koko ajan, ja ainoa asia joka säilyy on nopeus. Hän tekee nopeasti pintoja teoksiinsa ja jättää ne hautumaan ja odottamaan seuraavia kerroksia. Teokset syntyvät usein intuitiivisesti ilman sen suurempaa valmistelua ja pitkällistä suunnittelua, ja erilaisilla sattumilla onkin iso rooli Karppisen taiteessa. “Annan usein sattuman johdatella töitäni, rakastan yllätyksiä teosten pinnoissa ja jätän niitä paljon näkyviin,” taiteilija sanoo.
Milla Karppinen työskentelee työhuoneellaan joka sijaitsee hänen kotinsa yhteydessä Kaarinassa. Se on käytännöllistä, sillä idean syntyessä hän pääsee nopeasti toteuttamaan mielen pälkähdyksiä. “Taide on minulle sekä työtä että leikkiä,” hän kuvailee. “Voipa jopa olla, että teen taidetta jollain tapaa joka ikinen päivä. Mahtavinta on palata teosten pariin useita kertoja päivässä vaihtamalla vaan huonetta tai vaikkapa työskennellä pihalla”, hän sanoo.
Taide antaa Karppiselle suojaa ja turvaa muulta maailmalta. Tällä hetkellä hän työstää uutta sarjaa muistikuvista. “Työskennellessäni olen omassa kuplassani enkä anna minkään häiritä tekemistä. Teosten suunnittelu ja toteutus on iloa ja riemua, toisinaan myös haastavaa. On hetkiä jolloin ajatus ei siirrykään teokseen halutulla tavalla ja täytyy alkaa soveltamaan,” hän kertoo. “Taideala on kovin raadollinen ja haastavinta on varmaankin hallita mielensä. Luulenpa että on aika yleistä taiteilijoille kokea ajoittaista riittämättömyyden tunnetta ja mm. huolta taloudellisesta toimeentulosta,” taiteilija pohtii.
Taiteen kuluttajana Karppinen kertoo ihastuvansa nopeasti yleensä hauskoihin kekseliäisiin teoksiin, ja että hänen omat taidehankintansa ovat yleensä hetkellisiä päähänpistoja.. Hän ihailee mm. Teija Lehdon taidokkaita puupiirroksia ja Sanna Kananojan huimaavia temperamaalauksia. Taidetta hän hankkii pääasiassa taidelainaamoista ja taiteilijoilta suoraan.
Terveiset ostajalle.
Kiitos kaikille taiteen ostajille! Teette taiteilijan työstä arvokasta tukemalla ja ostamalla teoksia, olette korvaamattomia! Se että hankkii aitoja teoksia on kulttuuriteko, kiitos sinulle siitä.
Lyhyt tarina/taustoitus taidelainaamosta löytyvästä teoksestasi.
Taideseinälle tulee esille osia sarjasta “Säätiloja”. Teokset on tehty kierrätetyille maalauspohjille kuvaten syksyn viimeisiä tippuvia lehtiä. Öljyvärillä tehtyjen teosten pinnan olen kuvioinut öljypastelliliiduilla. Teosten nimet voivat kuulostaa tutuilta, sillä ne on lainattu suoraan merisäästä.
MARRASKUU 2025
Taru Salonen
“Taiteen tekeminen on minulle tapa havainnoida ja tulkita elämää”, sanoo taidegraafikko Taru Salonen. “Se on itsetutkiskelua ja oman ajattelun löytämistä. Motiivi taiteen tekemiseen on muutakin kuin itseilmaisun tarvetta. Haluan ottaa kantaa ja nostaa esiin mielestäni tärkeitä asioita, tehdä näkyväksi ilmiöitä, joita on vaikea sanallisesti hahmottaa. Tunteet ovat taiteeni keskeistä sisältöä ja toivon teosteni koskettavan katsojaakin tunteiden tasolla.”
Salosen teosten lähtökohdat ovat yleensä omakohtaisissa kokemuksissa. Hän sanoo ettei erikseen valikoi aiheitaan, vaan kuten elämässä yleensä, eteen tulee kaikenlaista. Viime vuosina hän on käsitellyt mm. muistia ja maisemaa identiteetin osana, latoja, surua, itkua ja talvea ilmastonmuutoksen kontekstissa. “Ihminen, tai paremminkin ihmisyys, on työskentelyni keskiössä,” hän kertoo ja sanoo käsittelevänsä kuvissaan inhimillisyyttä yhtä hyvin maisemallisilla elementeillä kuin elollisilla hahmoillakin.
“Työvaiheista nautin eniten piirtämisestä ja laatan kaivertamisesta”, Salonen kertoo. Silloin hän kokee vahvaa keskittymistä ja läsnäoloa itsensä kanssa. Hän kertoo myös nauttivansa työskentelyn mekaanisista ja fyysisistä rutiineista, kuten värin telaamisesta, kuvan hiertämisestä paperiin ja litografiakiven pyyhkimisistä kosteilla sienillä. Hänen käyttämänsä menetelmät, puupiirros ja kivilitografia, sisältävät paljon tällaista kehollista, rituaalinomaista toimintaa.
Taide on aina kuulunut Salosen elämään, vaikka kuvataiteilijana hän alkoi toimia vasta myöhään. “Lapsesta asti olen piirtänyt ja maalannut, mutta epävarmuuttani ja järkisyistä opiskelin lukion jälkeen luokanopettajaksi Turun yliopistossa,” hän kertoo. Myöhemmin hän teki taiteen maisterintutkinnon ja valmistui kuvataideopettajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja aloitti myös kuvataiteilijan opinnot Kankaanpään taidekoulussa. Salonen kertoo että perhe-elämä ja opettajan työ veivät mukanaan ja seurasi vuosia, jolloin oman taiteen tekemiselle ei ollut tilaa. “Lopulta vuonna 2024 suoritin kuvataiteilijan AMK-tutkinnon päätökseen Turun taideakatemiassa. Liittyminen taiteilijajärjestöihin, erityisesti Turun Taidegraafikoihin, on ollut minulle tärkeä väylä kuvataiteen kentän toimintaan ja taiteilijayhteisöön,” hän kertoo. Säännöllistä näyttelytoimintaa Salosella on nyt ollut kymmenen vuotta.
“Taidegrafiikan tekemisen aloitin jo lukiolaisena Turun Työväenopiston kursseilla,” Salonen muistelee. Outi Heiskasen sukupolven suomalaiset taidegraafikot innoittivat ja esittävyys, tarinallisuus ja pelkistetty symbolismi muodostuivat tärkeäksi osaksi hänen ilmaisuaan. Arvostan taitoa ja tekniikoiden hallintaa, mutta samalla nautin ”sattumista” ja painetun taiteen yllätyksellisyydestä. “Kymmenen vuotta sitten löysin oman ilmaisumuotoni yhden laatan puupiirrostekniikasta,” taiteilija kertoo. “Siinä pystyn yhdistämään graafiset kaiverrusjäljet maalauksellisiin värikerroksiin. Teen myös kivilitografiaa, jonka moninaiset ilmaisulliset mahdollisuudet ja toteuttamisen haastavuus kiehtovat. Kuivaneula on ikisuosikkini, välillä on ihanaa piirtää piikillä suoraan laatalle ja ”hinkuttaa”,” hän kuvailee.
Salonen kertoo tekevänsä puupiirroksia työhuoneellaan kodin yhteydessä. Kotityöhuoneen hän sanoo sopivan itselleen, koska sinne voi poiketa lyhyeksikin aikaa ja työskennellä oman arjen lomassa. Turun Taidegraafikoiden työhuoneella Turun Taiteen talolla hän tekee litografiaa ja muita grafiikanprässiä vaativia vedostustöitä. Salonen sanoo nauttivansa yhteistyöhuoneen yhteisöllisyydestä mutta työskentelevänsä mieluummin yksin, jolloin keskittyminen onnistuu paremmin.
“Taide on minulle sikäli elämäntapa, että teossuunnitelmat ja ideat pyörivät koko ajan mielessä. Parasta aikaa havaintojen tekemiselle, pohdinnalle ja ideoinnille ovat päivittäiset kävelylenkit koiran kanssa,” taiteilija sanoo ja jatkaa, että taide on kyllä sikäli työtä että aikatauluissa on pysyttävä ja hakemuksia tehtailtava. Hänelle deadlinet ovat kuitenkin paras kirittäjä ja varsinkin opetustyön ohessa keino saada itsensä oman taiteellisen työn ääreen.
“Suhtaudun nykytaiteilijan työhön olennaisesti kuuluvaan tekstien ja kuvaportfolioiden tuottamiseen ristiriitaisesti,” Salonen sanoo. “Toisaalta pidän kirjoittamisesta ja se auttaa ideoiden hahmottamista. Aika on kuitenkin pois kuvien tekemisestä. Tasapainoilen muutenkin ajan käytössäni oman taiteellisen työn ja opetustyön välillä. Taidealan suurimmat haasteet liittyvät toimeentuloon, ajankäyttöön ja jatkuvaan, stressaavaan kilpailuun,” hän pohtii.
Kuvataideopettajana työskennellessään Salonen työskentelee koko taiteen, sen käytännön järjestelyjen ja materiaalien parissa. Kuvataidetehtävien suunnittelu inspiroi häntä itseänkin, samoin kuin oppilaiden työt. Hän kertoo olevansa herkkä vaikutteille ja saavansa ideoita niin luonnosta kuin kulttuurista ja ihmisistäkin. Kuvataiteen lisäksi arkkitehtuuri, elokuvat, musiikki ja esittävät taiteet, erityisesti nukketeatteri ja tanssi, inspiroivat häntä. Taidenäyttelyissä käynti antaa ideoita ja intoa omaankin tekemiseen. “Taidehistoriasta saadut vaikutteet ovat muokanneet omaa tekemistäni nuoresta asti, erityisesti ekspressionismi, symbolismi ja surrealismi, “ hän kertoo. “En pysty nimeämään ”idolitaiteilijoita”, mutta Kätthe Kollwitz on vaikuttanut työskentelyyni hiljattain”. Salonen kertoo myös vaikuttuneensa viime aikoina Hanna Vihriälän ja Katja Syrjän taiteesta. “Nykyään seuraan mieluiten aikalaistaidetta ja hämmästelen miten valtavasti kiinnostavaa taidetta tehdään. Nautin taitavasti toteutetuista ja oivaltavista teoksista, joissa sisältö ja materiaali yhdistyvät yllättävästi. Haltioidun väreistä ja materiaalisuudesta,” hän sanoo.
Seuraavan kerran Taru Salosen teoksia voi nähdä yhteisnäyttelyissä Petra Kallion kanssa marraskuussa Galleria Räyhässä Turussa, tammikuussa 2026 Maker’s Galleriassa Vaasassa ja helmikuussa Galleria Pleikussa Berliinissä. Näyttelyt käsittelevät lunta, jäätä ja ympäristösurua ilmastonmuutoksen kontekstissa.
Terveiset ostajalle
Sillä on minulle iso merkitys, jos teokseni koskettaa katsojaa. Tunnen saavuttaneeni jotain. Ostopäätös ilahduttaa ja tuntuu hienolta, että oma teos pääsee jonkun kotiin. On oikeastaan huikeaa kuvitella mihin oma teos aikojen kuluessa päätyy. Taidelainaamot ovat oivallisia paikkoja hankkia taidetta lyhyeksi tai pitkäksi aikaa.
JOULUKUU 2025
Keanne van de Kreeke
“Taiteen tekeminen on kuin sisäinen ääni, joka toivoo tulevansa kuulluksi.” sanoo taiteilija Keanne van de Kreeke. “Se on melkein kuin en itse olisi olemassa, vaan viestit kulkisivat kauttani. Prosessin aikana koen, että energia virtaa takaisin minuun ja antaa minulle rauhaa ja kasvua,” hän jatkaa. Lisäksi hän kertoo nauttivansa vuorovaikutuksesta, joka syntyy katsojien ja asiakkaiden kanssa.
Väri ja liike ovat van de Kreekelle kiehtova tutkimuskenttä johon uppoutua, ja aiheet syntyvät arjen keskeltä. Omassa elämässään hän on hakeutunut luontoon yhä uudelleen ja viime vuosina tuntenut entistä vahvemmin, kuinka tärkeää on tuoda luonnon ääni esiin ja herkistää ihmisiä sen äärelle.
Keanne van de Kreeken tie taiteilijaksi on ollut monipuolinen ja voimaannuttava, mutta myös paikoin haastava. Hollantilaissyntyinen taiteilija on kokenut, että hänen oma kulttuurinsa heijastuu yhä vahvasti läpi, eikä sitä aina nähdä Suomessa itsestään selvästi sopivana. Tällaiset kokemukset ovat saaneet hänet tutkimaan kulttuurien välisiä eroja syvemmin. Hän kertoo silti pitävänsä vahvasti kiinni omasta taidepolustaan, ja kahdenkymmenenkuuden Suomessa asumansa vuoden jälkeen hän kokee että myös suomalainen kulttuuri on luonnollisesti vaikuttanut häneen.
Van de Kreeke kertoo työskentelevänsä pääsäännöllisesti omalla työhuoneellaan Somerniemellä. “Tarvitsen sekä aikaa eli hitautta että vauhtia, eli usein työskentelen eri projektien ja kuvien parissa samaan aikaan. Näin jokainen työ saa oman rauhallisen synnytysaikansa ja samalla nautin itse jatkuvasta virrasta,” taiteilija kertoo ja jatkaa että hänelle taide ja luovuus ovat elämäntapaa.
“Taiteen tekeminen antaa minulle sopivasti haasteita, henkistä kasvua, omaa työrauhaa, energiaa sekä toivottuja yhteistyökuvioita ja vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa,” van de Kreeke kertoo. Taidealan taloudellisen epävarmuuden hän kokee haastavaksi, koska se vaatii vaiheittaista työskentelyä joka ei aina sovi hänen omaan tapaansa tehdä. Toisaalta hän on myös löytänyt yllättäviä oivalluksia ja joskus uusia inspiroiviakin polkuja. “Suurin haaste on ehkä löytää tasapainoa,” taiteilija summaa.
Keanne van de Kreeken teoksia voi seuraavan kerran nähdä ensi vuoden puolella näyttelyssä Someron kirjaston galleriassa Tanja Palosaaren kanssa, ja vuonna 2027 Tampereella Huvila Tahmelan kultuurikeskuksessa yhdessä tyttärensä Jaate Serlippoiksen kanssa.
Terveiset ostajalle
Jos pysähdyt työni äärelle, toivon, että löydät siitä jotain itsestäsi — syvemmän kohtaamisen kuvan herkkyyden, aiheen, tyylin tai tunnelman avulla.