10.5.–15.6. 2025 Kuusiston Taidekartano
Kevätsalonki on Turun Taiteilijaseuran vuosittain järjestämä yhteisnäyttely jäsenistölleen. Kokonaisuus edustaa yhdistyksen taiteen tekemisen kirjoa ja osaltaan myös varsinaissuomalaisen nykytaiteen monipuolisuutta. Tänä vuonna halusimme tarjota näyttelymahdollisuuden jokaiselle mukaan hakeneelle taiteilijaseuran jäsenelle.
Luontoyhteys on Kuusiston Taidekartanossa merkitsevästi läsnä ja alkukesän valo kutoo teoskokonaisuutta yhteen. Historiallinen kartano ympäristöineen suo paikan kokea taidetta rauhoittuen luonnon valossa.
Vuosi 2024 oli Turun Taiteilijaseuran sadas toimintavuosi. Isoihin merkkipaaluihin sijoittuvat usein historiikit ja muut taaksepäin tarkastelevat ja toimintaa kokoavat projektit. Kirjaksi koottua historiikkia ei juhlavuonna julkaistu, mutta yhdistyksen nykyisyyttä juhlistettiin muun muassa kahden eri jäsennäyttelyn voimin Turun Sibelius-museossa ja Suomenlinnan HAA Galleriassa. Tänä vuonna halusimme vielä muistella merkkivuotta ja siksi Turun Taiteilijaseuran 101:n toimintavuoden jäsennäyttelyn ohesta löytyy pienimuotoinen kooste yhdistyksemme toiminnasta nyt ja menneinä vuosikymmeninä. Tämän näyttelyn myötä tarkastelemme näkymiä yhdistyksen uuden vuosisadan sekä kesän kynnykseltä.
Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 9.5.2025 klo 17–19 Tervetuloa!
Näyttely on avoinna 10.5.–15.6.2025 ke–pe klo 13–18, la 13–16 ja su 13–19. Näyttely on yleisölle maksuton.
Näyttelyn taiteilijat:
Aaltonen Vesa, Aho Anna, Aho Ilkka, Aihinen Riikka, Bakhareva Tatiana, Giger Reeta, Haanpää Markku, Haapakangas Marja, Hairo Saija, Hakanen Jukka, Hannula Milla, Hartman Helena, Hedberg Sini-Meri, Holma Marjatta, Ilveskorpi Sara, Jalava Aki, Jalkanen Nanna, Junnila Anna-Maija, Järvinen Susanna, Kaisto Maria, Kallio Petra, Kallio Lotta-Pia, Kangas Ollipekka, Karppinen Milla, Kemppi Salla, Kerkola Antte, Kivimäki Kristiina, Kivisaari Aino, Kuivisto Lena, Leka Lotta, Levisson-Muurinen Jan, Metsämäki Mari, Mutka Jone, Määttälä Eliisa, Niemenrinne Kristiina, Niittonen Riikka, Nikander Hannu, Nukarinen Marjaana, Oikkonen Tuuli, Ojanperä Iida, Osmonen Viivi, Palo-oja Reija, Patala Mervi, Pikkarainen Sami, Pitkänen Merja, Poikonen Minna, Puhakka Arja Maarit, Pykäri Arja, Pylkkö Leena, Raatikainen Samu, Ramberg Jerker, Rannikko Reima, Rantanen Jarkko, Roivainen Hilja, Ruusulaakso-Norima Helena, Saarenvirta Marianne, Saario Jaana, Salmi Sinikka, Salonen Taru, Selonen Silja, Seppänen Kristina, Siivonen-Takku Pirkko, Sinkkonen Johanna, Sjöholm Minna, Suksi Raisa Marja, Sundén Meri-Pauliina, Suomi Ulla-Maija, Suominen Paula, Teriaho Senja, Turtonen Kristiina, Tähkäpää Eija, Vainio Tiina, Valkonen-Goldblatt Arja, Vannucchi Andréa, Villikka Kaisa, Vuolas Mervi, Vähäkylä Liisa, Ward-Raatikainen Caroline, Yli-Antola Marjo